Ei yhtä ilman seuraavaa. Pääsin edullisesti mukaan ja ilmottauduin Kiskon triathlonille perusmatkalle. Olo oli luottavainen, olinhan jo yhden sipaissut menemään. Alla oli kyllä ilikiä vatsatauti ja vähän enemmänkin vatsaongelmia ja vireystila oli sen mukainen. Väsytti ja vitutti, hyvin lähtee... Niin muuten lähti! Helsingissä lähtiessä satoi, laitoin siis tuulilasin pyyhkijät autossani vipattamaan. Vipattivat aikansa kunnes pysähtyivät kuin seinään suoraan keskelle näkökenttää. Enhän mä mitään eteeni nähnyt, ajoin edellä ajavan takana kaula pitkällä, sillä kun oli pyörä katolla, joten suunta oli varmaan sama. Lopulta oli pakko käydä tyhjäämässä kupla otsasta ja suorittaa alkulämmittely, eli tuulilasinpyyhkijän riuhtaisu. Eka uhri, ne nimittäin kuolivat.
Vesi otti päähän muutenkin, hermoilin ja jännitin ja kun lähtölaukaus pamahti ja lähdin uimaan, niin eipä aikaakaan kun muut olivat hävinneet ja kanssani tasavauhtia uinut rintauimari meni ohi. Tää ämmä oli ku räkää pussissa (tai märkäpuvussa) ja kädet sen mukaan. Vitutus taisi alkaa ennen ekaa poijua vain pahetakseen matkan varrella. Yleensä ekat 200m on vaikeimmat ja käsissä tuntuu väsymystä, mutta sitten tulee hyvä rytmi ja "hapot" lähtevät pois. Nyt ei käynyt niin. Vitutuksen voimistuessa koitin kuikuilla seuraavaa poijua. Se oli laitettu hiton kauas edellisestä. Maalikin, kun sinne lopulta huuhtouduin, oli hiton kaukana vipasta poijusta ja kivinen ku pirunpelto. Pääsin vedestä jyrkälle rannalle ja raahauduin pyörälle. Huimasi.
Ajolasit, kypärä, kengät. Vidu mä sukkia laita enkä jaksa puljata ajohanskojakaan. Taas ylämäkeen. Alun ylämäen päällä syke oli 178 ja tämä pussiräkä huohotti aika lujaa. Kilsat olivat pitkiä pyörällä. Yleensä se on mun lempi / paras laji, mutta nyt ei irtoo, ei tottavie. Ohitan pari tyyppiä, mutta heillä on varmaan purkkaa rattaissa ja siksi pääsen ohi. Vasta kääntöpaikalla 20+km kohdalla pysähdyn juomaan, oikaisen kramppaavan selkäni ja vasta sitten alkaa VÄHÄN tuntua normaalilta se meno.
Nooh, pääsen T2:seen. Kengät pois, kypärä pois, lippa, sukat lenkkarit ja musatoosa ja menox. Vastaan tulee maaliin tulevia juoksijoita ja taas semmoinen "#¤%& 90 asteen ylämäki heti kärkeen. Kävelen ihan suosiolla, jalat eivät toimi. Juoksu käytiin kahtena kierroksena ja siinä toistui vähän sama kaava kun pyöräilyssä: ylämäki alamäki ylämäki alamäki, mutta mun mielestä enimmäkseen ylämäki. Tasamaan kasvattina mun mielestäni ne vois vaikka poistaa ja pitää "Etelä-Pohjanmaa triathlon: muutakin litteää kuin vesi" Kakkoskierroksella jalat alkoivat kuitenkin VÄHÄN toimia nekin (aika vähän, kirj. huom) ja pääsin lyllertämään maaliin itku linssissä: miksen mä oo treenannut kunnolla???
Maalissa kuitenkin ihanat seurakaverini kannustivat mut viivan yli ja eka kysymys kuuluikin: "tuleeko oksennus vai sydänkohtaus?" Vastasin että sydänkohtaus. Olin Vantaalla nopeampi, pyöräosuus on oleellisesti helpompi siellä. Hienosti järjestetyt kisat ja ihanat ystävät kannustamassa kohottivat mielialaa, mutta olen silti itseeni pettynyt. Kaiken lisäksi voitin arvonnassa lippalakin, joka on helvetin ruma. Näillä ennään ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti