maanantai 17. joulukuuta 2012
Tautista menoa
Syksy tuli ja meni. Onneksi, inhoan syksyä, tuota pimeää ja masentavaa aikaa jolloin energiat hiipuvat ja tekee mieli jäädä nukkumaan. Treenit olivat vähän mitä sattuu ja sitten tulikin jo talvi. Ihan teki MIELI (!) hiihtämään! Kävinkin, sain suksenpohjiin kivat kokkareet ja jalat kipeäksi. Sitten se piru iski NIIISK!!! TRÖÖT!! Blah. TAUTI! Ei auta mietti taas nauta ja pisti pakkohuiliksi. Vuoden loppu on minulle ollut aina raskasta aikaa, en tykkää siitä ollenkaan ja kun päähän kertyy reippaita määriä räkää, olen entistä valmiimpi haistattamaan pitkät kaikelle mahdolliselle. Tammikuulle sen sijaan on uusia tuulia luvassa. Pysykää kanavalla, kerron sitten missä mennään. 212 päivää Joroisten starttiin.
perjantai 16. marraskuuta 2012
Talviunilla
Plösö plösähti taas. "Kisakausi" on saatu onnellisesti päätökseen ja pitäisi alkaa tähytä seuraavaa. Työ vei ulkomaille ja käytyäni Etelä-Afrikassa, Islannissa, Ruotsissa Lahdessa ja Peräseinäjoella olin aika poikki. Treenaamisesta oli hauska haaveilla ja kuolata kauniiden urheiluvaatteiden perään.
Sen verran reipastuin, että ilmoittauduin HelTri:n syysleirille. Taas ilman treenaamatta. Jotakin tautia oli puskemassa päälle, kun olin täysin uuvuksissa, en ollut jaksanut vaihtaa Elsaan nappularenkaitakaan. Otin sen kuitenkin mukaan, ressukka paleli autossa koko viikonlopun. Leiri sen sijaan ei pettänyt taaskaan, takuuvarmat kivut! Uusia juoksutekniikoita tuli heti kättelyssä, uintiakin oli perjantaina tunti. Tyypillisesti en osannut uida, vaan meni hetki totutellessa ajatukseen, "en minä ehkä hukukaan". Perjantain epätoivoinen räpistely vaihtui lauantain sujuvaan, kauniiseen, virtaviivaiseen ja ehdottomasti nopeaan uimiseen. Siis toisessa ryhmässä, minä en osannut vieläkään ja aiheutin tavoilleni uskollisena kongestiota radalle. 1,5h uintia, huh! No, täytyy sanoa, että ehkä jossakin naksahti sillee hyvin, kun mielestäni keksin pari kikkaa uintitekniikkaan. Voi kyllä olla että koutsi on eri mieltä... Pyöräilemään en päässyt, kun taas satoi räntää ja plösöllä on slicksit alla. Onneksi en mennytkään, oli vissiin ollut vähän tappomeininki niillä, jotka olivat menneet... Leppoisa sauvakävely oli ihan riittävän hard corea minulle ;)
Juoksu ei sujunut sitten ollenkaan leirillä, ei mihinkään. Olin väsynyt jostakin orastavasta taudista johtuen ja jalat eivät vaan liikkuneet. Vatsalihas-juoksu-vatsalihas-juoksu-vatsalihas-juoksu treeni vedettiin ihan hämärän rajamailla, huimasi nousta vatsalihasliikkeitä tekemästä. Puh.
Sunnuntaina Vierumäen valtasi joku merkillinen epidemia. Kaikki tuntuivat valittavan pakaroitaan. Istumisesta kai, ei ainakaan perslihareeneistä juoksuradalla ;) En minäkään kävellyt kovin hyvin ja untireenit sunnuntaina menivät hieman elossapysymiskamppailuksi.
Kaikesta huolimatta olin tyytyväinen, että tuli lähdettyä. Leiristä toipumiseen meni taas oma aikansa, mutta nyt alkaa plösö olla taas kuosissa ja kun se villiintyy, niin rahan menolla ei ole rajaa. Jaa mitä se tarkoittaa? Ostin icebugit (ihanat!) ja ilmoittauduin puolimatkalle Joroisille ensi kesäksi... Hullu plösö, mutta jonkunhan on oltava viimeinen, muuten ei olisi voittajiakaan :D
Sen verran reipastuin, että ilmoittauduin HelTri:n syysleirille. Taas ilman treenaamatta. Jotakin tautia oli puskemassa päälle, kun olin täysin uuvuksissa, en ollut jaksanut vaihtaa Elsaan nappularenkaitakaan. Otin sen kuitenkin mukaan, ressukka paleli autossa koko viikonlopun. Leiri sen sijaan ei pettänyt taaskaan, takuuvarmat kivut! Uusia juoksutekniikoita tuli heti kättelyssä, uintiakin oli perjantaina tunti. Tyypillisesti en osannut uida, vaan meni hetki totutellessa ajatukseen, "en minä ehkä hukukaan". Perjantain epätoivoinen räpistely vaihtui lauantain sujuvaan, kauniiseen, virtaviivaiseen ja ehdottomasti nopeaan uimiseen. Siis toisessa ryhmässä, minä en osannut vieläkään ja aiheutin tavoilleni uskollisena kongestiota radalle. 1,5h uintia, huh! No, täytyy sanoa, että ehkä jossakin naksahti sillee hyvin, kun mielestäni keksin pari kikkaa uintitekniikkaan. Voi kyllä olla että koutsi on eri mieltä... Pyöräilemään en päässyt, kun taas satoi räntää ja plösöllä on slicksit alla. Onneksi en mennytkään, oli vissiin ollut vähän tappomeininki niillä, jotka olivat menneet... Leppoisa sauvakävely oli ihan riittävän hard corea minulle ;)
Juoksu ei sujunut sitten ollenkaan leirillä, ei mihinkään. Olin väsynyt jostakin orastavasta taudista johtuen ja jalat eivät vaan liikkuneet. Vatsalihas-juoksu-vatsalihas-juoksu-vatsalihas-juoksu treeni vedettiin ihan hämärän rajamailla, huimasi nousta vatsalihasliikkeitä tekemästä. Puh.
Sunnuntaina Vierumäen valtasi joku merkillinen epidemia. Kaikki tuntuivat valittavan pakaroitaan. Istumisesta kai, ei ainakaan perslihareeneistä juoksuradalla ;) En minäkään kävellyt kovin hyvin ja untireenit sunnuntaina menivät hieman elossapysymiskamppailuksi.
Kaikesta huolimatta olin tyytyväinen, että tuli lähdettyä. Leiristä toipumiseen meni taas oma aikansa, mutta nyt alkaa plösö olla taas kuosissa ja kun se villiintyy, niin rahan menolla ei ole rajaa. Jaa mitä se tarkoittaa? Ostin icebugit (ihanat!) ja ilmoittauduin puolimatkalle Joroisille ensi kesäksi... Hullu plösö, mutta jonkunhan on oltava viimeinen, muuten ei olisi voittajiakaan :D
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
Katsaus kauteen 2012
Kotletti on ollut laiska bloggaamaan, mutta täältä pesee ja linkoaa kun taas kerrankin raapustan jotakin!
Taisin viimeksi kirjoittaa rykäsystä, elämäni ensimmäisestä triathlonista. Mainio kisa ja siitä jäi nälkä ja jano parantaa ja , rehellisyyden nimissä, parannettavaahan on ja reilusti. Ikävää toisaalta olisi jos vetäisisin pohjat heti kärkeen ja siitä valuisin alaspäin. Ei sillälailla, ei plösön tapa toimia.
Rykäsy ei kuitenkaan jääny ainoaksi triathloniksi. Helsinki City triathlon eli HCT järjestettiin Helsingin uimastadionilla 25.8.2012 anno domini heti Plösön lapinvaelluksen jälkeen. Hädin tuskin olin yötä nukkunut ja oikea lonkka vihoitteli jotakin rasitusta 5 päivän tunturitaapertamisen jälkeen, mutta kun pää on umpiluuta ja homma jo maksettu niin eiku menoksi! Ystäväni Englannista oli mukanani ottamassa valokuvia ja sai hänkin tuta suomalaista urheilujuhlaa. Tykkäsin tosi paljon HCT:sta. Uintia 300 metriä altaassa (100m kierroksia) 10km pyöräily ja 3km juoksu. Uinti takkusi jonkin verran ja juoksu vasta takkusikin, mutta pyöräily meni ihan lentäen, siitä pidin eniten! Armas Elsa-pyöräni suorastaan lensi ylämäet ja kiiti alamäet ja mä vaan yritin pysyä ohjaimissa kiinni, ei paha! Juoksu oli takkuista, lonkka vihoitteli, lapinreissu painoi muutenkin jaloissa, mutta en silti jäänyt viimeiseksi!!! Naiset, jotka ohitin pyörällä ohittivat mut juostessa ja sijoitus oli neljänneksi viimeinen, eli EI VIIMEINEN!!! Ihan loistavaa! Ylitin itseni. Sain mitalinkin ja kohta näiden takia saa miettiä isompaa asuntoa ;)
Eli plakkarissa 1 puolimara ja 2 triathlonia. Ei siinä vielä kaikki. Koitti syyskuun 2. päivä. Olin pessyt Elsan kiiltäväksi ja suuntasin Velodromille. Jännitti niin maan perhanasti, kun säätiedotus oli sanalla sanoen epävakainen. Tour de Helsinki on kuitenkin 140km fillarilla sotkien. En ollut ikinä ajanut niin pitkästi ja ankaran pohdiskelun jälkeen liityin 20km/h keskinopeusryhmään. Mietin jo nopeampaakin, mutta matka on niin pitkä, että mieluummin säästelen pitkään (ja oli muutenkin tuulinen päivä, olis voimat huvennut tavallista nopeampaan) ja repäsen loppukirin. Valintani oli oikea. Hitaassa sunnuntaipyöräilijäryhmässä oli mukavia ihmisiä ja juttelin paljon heidän kanssaan. Reitin varrella oli 4 tankkauspistettä, mutta viimeisellä en pystynyt syödä enää yhtään banaania. Väänsin väkisin naamastani alas yhden geelin, että jaksan varmasti. Tankkaus oli kyllä onnistunut, enkä ollut nälkäinen tai väsähtänyt missään vaiheessa. Joukon keskellä oli helppo ajaa, edessä yksi jeppe halkoo tuulta, sivuilla toiset pysäyttämässä sivutuulta. Välillä kyllä tuli mieleen, että olisin ehkä voinut mennä nopeampaankin ryhmään, mutta en ottanut mitään irtiottoja, juttelin vaan mukavia triathlonista kanssapyöräilijöiden kanssa. Mutta siinä vaiheessa kun pyörän mittari näyttä 125km, tää tyttö lähti. Tympi vähän se hissutteli ja lähin meneeee... Maaliviivan yli ei vaan saa tulla hyvävoimaisena vaan kaikkensa antaneena ja mieluiten ikenet verta vuotaen. Tämä toteutui. Paitsi se ienvuoto. Todellisuudessa loppukirini oli n. 18km, Elsan mittari valehteli vähän. Mua peesasi koko kirin ajan toinen kilpailija ja saimme saman ajan! Paitsi että mä olin vähän parempi :P n. ½-1 pyöränmittaa... Velodromilla alkoi jo vähän sataa ja kun loput keskariryhmämme kilpailijat tulivat maaliin, he ihmettelivät mulle: "Minkä sätkyn sä oikein sait?" Sätkynpä hyvinkin :D Kokemus oli hieno ja ensi vuonna uudestaan! Kovemmassa keskariryhmässä (Vapise Stuppi).
Eikä SIINÄKÄÄN vielä kaikki. kun kerran urheillaan niin urheillaan sitte! Puolimara nro 2 oli nimeltään Kaisaniemen juoksu. Reitti oli kummallinen, kolme n. 7km kierrosta pitkin Helsingin katuja, joita ei ollut suljettu tapahtuman pienuuden vuoksi (ja ehkä siksi, että jotakin katuja on hivenen hankala sulkea) niinpä jumbo taapertaja huohottaa numero 373 mahaan kiinnitettynä ja väistelee auringosta nauttimaan tulleita kansalaisia. Oli kaunis päivä ja plösö oli laittanut liian paksun paidan päälle... Hikihän siinä sitten tuli :P Toisella seiskalla tuli myös geelinpaikka ja tempaisin yhden. Siitä seurasi ihan hirveät vatsanpurut ja kylkiäisinä (!) kylkikramppi. Ei auta sanoi nauta ja jatkoi eteenpäin. Hitaasti, mutta kuitenkin. Keskeyttäminen ei käynyt mielessänikään, ainoastaan mietin, että vieläköhän ajanottajat ovat paikalla... Jumbona maalissa ajalla 2:38:04 joka on 8min parempi kun HCR:n nettoaika ja 10 min parempi kun bruttoaika. Sain siis kunnian päättää 82. Kaisaniemen juoksun. Eli jumbona maaliin, ihan naattina. Ei pöhkömpi elämäni ensimmäinen kausi kestävyys--- tai ylipäänsä minkään urheilun parissa.
Taisin viimeksi kirjoittaa rykäsystä, elämäni ensimmäisestä triathlonista. Mainio kisa ja siitä jäi nälkä ja jano parantaa ja , rehellisyyden nimissä, parannettavaahan on ja reilusti. Ikävää toisaalta olisi jos vetäisisin pohjat heti kärkeen ja siitä valuisin alaspäin. Ei sillälailla, ei plösön tapa toimia.
Rykäsy ei kuitenkaan jääny ainoaksi triathloniksi. Helsinki City triathlon eli HCT järjestettiin Helsingin uimastadionilla 25.8.2012 anno domini heti Plösön lapinvaelluksen jälkeen. Hädin tuskin olin yötä nukkunut ja oikea lonkka vihoitteli jotakin rasitusta 5 päivän tunturitaapertamisen jälkeen, mutta kun pää on umpiluuta ja homma jo maksettu niin eiku menoksi! Ystäväni Englannista oli mukanani ottamassa valokuvia ja sai hänkin tuta suomalaista urheilujuhlaa. Tykkäsin tosi paljon HCT:sta. Uintia 300 metriä altaassa (100m kierroksia) 10km pyöräily ja 3km juoksu. Uinti takkusi jonkin verran ja juoksu vasta takkusikin, mutta pyöräily meni ihan lentäen, siitä pidin eniten! Armas Elsa-pyöräni suorastaan lensi ylämäet ja kiiti alamäet ja mä vaan yritin pysyä ohjaimissa kiinni, ei paha! Juoksu oli takkuista, lonkka vihoitteli, lapinreissu painoi muutenkin jaloissa, mutta en silti jäänyt viimeiseksi!!! Naiset, jotka ohitin pyörällä ohittivat mut juostessa ja sijoitus oli neljänneksi viimeinen, eli EI VIIMEINEN!!! Ihan loistavaa! Ylitin itseni. Sain mitalinkin ja kohta näiden takia saa miettiä isompaa asuntoa ;)
Eli plakkarissa 1 puolimara ja 2 triathlonia. Ei siinä vielä kaikki. Koitti syyskuun 2. päivä. Olin pessyt Elsan kiiltäväksi ja suuntasin Velodromille. Jännitti niin maan perhanasti, kun säätiedotus oli sanalla sanoen epävakainen. Tour de Helsinki on kuitenkin 140km fillarilla sotkien. En ollut ikinä ajanut niin pitkästi ja ankaran pohdiskelun jälkeen liityin 20km/h keskinopeusryhmään. Mietin jo nopeampaakin, mutta matka on niin pitkä, että mieluummin säästelen pitkään (ja oli muutenkin tuulinen päivä, olis voimat huvennut tavallista nopeampaan) ja repäsen loppukirin. Valintani oli oikea. Hitaassa sunnuntaipyöräilijäryhmässä oli mukavia ihmisiä ja juttelin paljon heidän kanssaan. Reitin varrella oli 4 tankkauspistettä, mutta viimeisellä en pystynyt syödä enää yhtään banaania. Väänsin väkisin naamastani alas yhden geelin, että jaksan varmasti. Tankkaus oli kyllä onnistunut, enkä ollut nälkäinen tai väsähtänyt missään vaiheessa. Joukon keskellä oli helppo ajaa, edessä yksi jeppe halkoo tuulta, sivuilla toiset pysäyttämässä sivutuulta. Välillä kyllä tuli mieleen, että olisin ehkä voinut mennä nopeampaankin ryhmään, mutta en ottanut mitään irtiottoja, juttelin vaan mukavia triathlonista kanssapyöräilijöiden kanssa. Mutta siinä vaiheessa kun pyörän mittari näyttä 125km, tää tyttö lähti. Tympi vähän se hissutteli ja lähin meneeee... Maaliviivan yli ei vaan saa tulla hyvävoimaisena vaan kaikkensa antaneena ja mieluiten ikenet verta vuotaen. Tämä toteutui. Paitsi se ienvuoto. Todellisuudessa loppukirini oli n. 18km, Elsan mittari valehteli vähän. Mua peesasi koko kirin ajan toinen kilpailija ja saimme saman ajan! Paitsi että mä olin vähän parempi :P n. ½-1 pyöränmittaa... Velodromilla alkoi jo vähän sataa ja kun loput keskariryhmämme kilpailijat tulivat maaliin, he ihmettelivät mulle: "Minkä sätkyn sä oikein sait?" Sätkynpä hyvinkin :D Kokemus oli hieno ja ensi vuonna uudestaan! Kovemmassa keskariryhmässä (Vapise Stuppi).
Eikä SIINÄKÄÄN vielä kaikki. kun kerran urheillaan niin urheillaan sitte! Puolimara nro 2 oli nimeltään Kaisaniemen juoksu. Reitti oli kummallinen, kolme n. 7km kierrosta pitkin Helsingin katuja, joita ei ollut suljettu tapahtuman pienuuden vuoksi (ja ehkä siksi, että jotakin katuja on hivenen hankala sulkea) niinpä jumbo taapertaja huohottaa numero 373 mahaan kiinnitettynä ja väistelee auringosta nauttimaan tulleita kansalaisia. Oli kaunis päivä ja plösö oli laittanut liian paksun paidan päälle... Hikihän siinä sitten tuli :P Toisella seiskalla tuli myös geelinpaikka ja tempaisin yhden. Siitä seurasi ihan hirveät vatsanpurut ja kylkiäisinä (!) kylkikramppi. Ei auta sanoi nauta ja jatkoi eteenpäin. Hitaasti, mutta kuitenkin. Keskeyttäminen ei käynyt mielessänikään, ainoastaan mietin, että vieläköhän ajanottajat ovat paikalla... Jumbona maalissa ajalla 2:38:04 joka on 8min parempi kun HCR:n nettoaika ja 10 min parempi kun bruttoaika. Sain siis kunnian päättää 82. Kaisaniemen juoksun. Eli jumbona maaliin, ihan naattina. Ei pöhkömpi elämäni ensimmäinen kausi kestävyys--- tai ylipäänsä minkään urheilun parissa.
tiistai 7. elokuuta 2012
Rykäsy tai ainakin pientä köhää
Koitti päivä, jolloin ei ollut tekosyitä. Jonkin verran vastustusta, mutta ei tekosyitä. Olin asettanut itselleni tavoitteeksi tälle kesälle triathlon sprintin hengissä maaliin ja kun kerta tulin maaliin ja olen vielä hengissä, niin täytyy sanoa, että tavoite täyttyi!
Helsinki Triathlonin (minun seurani, mahtavaa porukkaa!!) rykäsy (uinti 750m, pyöräily 20km ja juoksu 5,4km) koitti osaltani viimein. Edellisten rykäsyiden aikaan olin onnistunut olemaan missä milloinkin, ulkomailla lähinnä. Nytkin valmistautuminen meni tasan plörinäksi, mutta se ei ole mitään uutta.
Niinpä tiistai iltapäivänä pakkasin kamat rinkkaan, Elsan rengaspaineet kuntoon ja bussipysäkille (autoni on edelleen korjaamolla). Bussikuski ei tosin huolinut kaunista Elsaani kyytiin vaan pätti saarnata aiheesta "bussimatkailun lait ja asetukset". Hölmistyin tietenkin ja avulias aatutar pysäkillä alkoi neuvoa, miten pääsisin Kuusijärvelle. Rinkka selässä kun on vähän kankeaa pyöräillä, varsinkin tuulessa ja olisin myöhästynyt kuitenkin. Hätäpäissäni soitin seurakaverilleni Terholle, joka oli JUURI itse lähtemässä. Kiltti kun on, Terho nakkasi autonsa katolle pyörätelineen ja haki mut ja Elsan kotipihalta. Nolotti. Nolotti jäädä bussista ja nolotti hätyytellä kaveria. Pääsin kuitenkin paikalle.
Oli hieman pilvinen päivä, survouduin kumipukuun ja ilmoittauduin. Kämmenselkääni raapustettiin osallistumisnumero, 12. Triatleetit asettuivat veteen odottamaan lähtöä, minä muiden mukana. Jäin suosiosta hännille, etten jää jalkoihin (ja käsiin ja muihin raajoihin kun oikeat atleetit uivat ylitse) ja aivan kuten ennustin, tapahtui kollektiivinen suuri MOLSKIS ja jäin yksin. No, eipähän ole aallokkoa. Kylkeä alkoi pistää ja uinti oli todella vaikeaa, ei kulkenut ollenkaan hyvin. Olin kuin valmiiksi keitetty makaroni laitettuna takaisin veteen. Tuumiskelin itsekseni, että häliäkö vällä, teen omaa suoritustani ja jos muilla on kiire, niin menkööt. Ennen kuin ryömin järvestä, näin että osa kilpailijoista lähti jo juoksemaan. Eivät sentään tulleet jo maaliin (tai sitten en huomannut sitä porukkaa). Vaihto pyöräilyyn oli myös tosi kankea, jäin kiinni kumipuvun hihoihin. Onneksi olin ottanut pörrösukat pyöräilykenkiin, ne olivat mukavat ja varpaille ei tullut kylmä.
Pyöräilyn alku oli helppoa ja mukavaa, alamäki ja myötätuuli ja vauhti nousi melko korkeaksi (minun standardeillani) ja sitten toisella pyörilykierroksella (rykäsyssä on 2 10km kierrosta) olevat hurjat alkoivat suhahdella ohi. Osaa en tuntenut, mutta muutaman huikkasivat mennessään "TSEMPPIÄ" ja se tuntui todella hyvältä! Pyöräilyosuuden mäkinen vaihe oli vähän kinkkisempi kuin alku ja säälini ei kohdistunut itseeni vaan ajanottajiin, jotka seisovat siellä sateessa ja odottavat yhtä urpoa reitiltä pois. En kuitenkaan aikonut vielä tulla maaliin, olis se juoksu edessä. Yhtään ei ollut juoksufiilis, pyöräily oli kivaa.
Pääsin kuitenkin kakkosvaihtoon. Paikalla ei ollut paljon ketään ja näin, kuinka kanssakilpailijat pakkasivat kamojaan pos lähdössä. Kyllä hävetti!!! Oi että, puikkelehdin pusikkoon Elsan kanssa vaihtamaan juoksukamat ja eikun matkaan. Jalat olivat velliä, kylkeen sattuin ja puhti oli poissa. koitin muistella, että piti koskettaa valkoista siltaa ja tulla suoraa reittiä takaisin. Lyllersin hissun kissun energiat nollassa (ja mihis, arvon plösö, unohdit energiageelit??) ja seurakavereita juoksee hyväkuntoisen näköisenä vastaan huutaen "HYVÄ HYVÄ" ja "TSEMPPIÄ". Tuntui taas hyvältä, mutta minua huimasi kuitenkin. Mietin, että missä "#¤%&ssa täällä on valkoinen silta ja jatkoin lyllertämistä. Se löytyi 1,5km päästä ja teki tosi pahaa. Nesteet ja energiat lopussa (ja kuinkas, arvon plösö, on tankannut??) ja päässä suhisee. Ei auta, sanoi nauta. Eespäin. Pääsin Kuusijärvelle asti ja vielä olisi kierros sen ympäri tiedossa. Tunsin reitin, joten lisäsin vähän vauhtia. Kylkeen sattui. Ykskaks näin Terhon ja Jennin tulevan vastaan ja ihmettelin, että eikö näille yks sprintti riittänyt. Ei, he olivatkin raatojoukot ja kirittivät minua loppumatkan. Puhe ei oikein kulkenut, mutta mieltä lämmitti, kun noin kannustettiin. Mokomat komensivat kyllä ottamaan loppukirin ja pingoin niin lujaa kuin paksuista jaloista lähti. Alle 2 tuntia ja hengen voitto lihasta (jota on kyllä ihan riittävästi). Henki säilyi, maaliin pääsin ja sain vielä säälipisteen HelTri cupin rankingiin. Jano. Nälkä. Mutta mieli hyvä. Ja ajanottajatkin jaksoivat odotella.
Helsinki Triathlonin (minun seurani, mahtavaa porukkaa!!) rykäsy (uinti 750m, pyöräily 20km ja juoksu 5,4km) koitti osaltani viimein. Edellisten rykäsyiden aikaan olin onnistunut olemaan missä milloinkin, ulkomailla lähinnä. Nytkin valmistautuminen meni tasan plörinäksi, mutta se ei ole mitään uutta.
Niinpä tiistai iltapäivänä pakkasin kamat rinkkaan, Elsan rengaspaineet kuntoon ja bussipysäkille (autoni on edelleen korjaamolla). Bussikuski ei tosin huolinut kaunista Elsaani kyytiin vaan pätti saarnata aiheesta "bussimatkailun lait ja asetukset". Hölmistyin tietenkin ja avulias aatutar pysäkillä alkoi neuvoa, miten pääsisin Kuusijärvelle. Rinkka selässä kun on vähän kankeaa pyöräillä, varsinkin tuulessa ja olisin myöhästynyt kuitenkin. Hätäpäissäni soitin seurakaverilleni Terholle, joka oli JUURI itse lähtemässä. Kiltti kun on, Terho nakkasi autonsa katolle pyörätelineen ja haki mut ja Elsan kotipihalta. Nolotti. Nolotti jäädä bussista ja nolotti hätyytellä kaveria. Pääsin kuitenkin paikalle.
Oli hieman pilvinen päivä, survouduin kumipukuun ja ilmoittauduin. Kämmenselkääni raapustettiin osallistumisnumero, 12. Triatleetit asettuivat veteen odottamaan lähtöä, minä muiden mukana. Jäin suosiosta hännille, etten jää jalkoihin (ja käsiin ja muihin raajoihin kun oikeat atleetit uivat ylitse) ja aivan kuten ennustin, tapahtui kollektiivinen suuri MOLSKIS ja jäin yksin. No, eipähän ole aallokkoa. Kylkeä alkoi pistää ja uinti oli todella vaikeaa, ei kulkenut ollenkaan hyvin. Olin kuin valmiiksi keitetty makaroni laitettuna takaisin veteen. Tuumiskelin itsekseni, että häliäkö vällä, teen omaa suoritustani ja jos muilla on kiire, niin menkööt. Ennen kuin ryömin järvestä, näin että osa kilpailijoista lähti jo juoksemaan. Eivät sentään tulleet jo maaliin (tai sitten en huomannut sitä porukkaa). Vaihto pyöräilyyn oli myös tosi kankea, jäin kiinni kumipuvun hihoihin. Onneksi olin ottanut pörrösukat pyöräilykenkiin, ne olivat mukavat ja varpaille ei tullut kylmä.
Pyöräilyn alku oli helppoa ja mukavaa, alamäki ja myötätuuli ja vauhti nousi melko korkeaksi (minun standardeillani) ja sitten toisella pyörilykierroksella (rykäsyssä on 2 10km kierrosta) olevat hurjat alkoivat suhahdella ohi. Osaa en tuntenut, mutta muutaman huikkasivat mennessään "TSEMPPIÄ" ja se tuntui todella hyvältä! Pyöräilyosuuden mäkinen vaihe oli vähän kinkkisempi kuin alku ja säälini ei kohdistunut itseeni vaan ajanottajiin, jotka seisovat siellä sateessa ja odottavat yhtä urpoa reitiltä pois. En kuitenkaan aikonut vielä tulla maaliin, olis se juoksu edessä. Yhtään ei ollut juoksufiilis, pyöräily oli kivaa.
Pääsin kuitenkin kakkosvaihtoon. Paikalla ei ollut paljon ketään ja näin, kuinka kanssakilpailijat pakkasivat kamojaan pos lähdössä. Kyllä hävetti!!! Oi että, puikkelehdin pusikkoon Elsan kanssa vaihtamaan juoksukamat ja eikun matkaan. Jalat olivat velliä, kylkeen sattuin ja puhti oli poissa. koitin muistella, että piti koskettaa valkoista siltaa ja tulla suoraa reittiä takaisin. Lyllersin hissun kissun energiat nollassa (ja mihis, arvon plösö, unohdit energiageelit??) ja seurakavereita juoksee hyväkuntoisen näköisenä vastaan huutaen "HYVÄ HYVÄ" ja "TSEMPPIÄ". Tuntui taas hyvältä, mutta minua huimasi kuitenkin. Mietin, että missä "#¤%&ssa täällä on valkoinen silta ja jatkoin lyllertämistä. Se löytyi 1,5km päästä ja teki tosi pahaa. Nesteet ja energiat lopussa (ja kuinkas, arvon plösö, on tankannut??) ja päässä suhisee. Ei auta, sanoi nauta. Eespäin. Pääsin Kuusijärvelle asti ja vielä olisi kierros sen ympäri tiedossa. Tunsin reitin, joten lisäsin vähän vauhtia. Kylkeen sattui. Ykskaks näin Terhon ja Jennin tulevan vastaan ja ihmettelin, että eikö näille yks sprintti riittänyt. Ei, he olivatkin raatojoukot ja kirittivät minua loppumatkan. Puhe ei oikein kulkenut, mutta mieltä lämmitti, kun noin kannustettiin. Mokomat komensivat kyllä ottamaan loppukirin ja pingoin niin lujaa kuin paksuista jaloista lähti. Alle 2 tuntia ja hengen voitto lihasta (jota on kyllä ihan riittävästi). Henki säilyi, maaliin pääsin ja sain vielä säälipisteen HelTri cupin rankingiin. Jano. Nälkä. Mutta mieli hyvä. Ja ajanottajatkin jaksoivat odotella.
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Tunnustuksia
HUOM! Sisältää sarkasmia ja ylilyöntejä.
Olin ihan suhteellisen tyytyväinen läski. Minulla oli koti, ei liikaa tavaraa tukkimassa sitä, töissäkin saatoin tehdä ylitunteja ihan muuten vain, jos tilanne vaati. Minkään ei pitänyt olla pielessä. Sitten mä jotenkin jouduin siihen porukkaan. Ensin ajattelin, että jos ihan kokeilen sunnuntailenkki silloin, pieni pyöräily tällöin. Sammakkoakin uin ihan kivasti. Joo, pyörähän mulla on ja lenkkarit, joskin vähän rähjäiset. Ei se voi olla niin vaarallista.
Jouduin syvemmälle siihen juttuun. Perjantai-illatkaan eivät kuluneet baarissa vaan kuntopiirissä. Rahaa alkoi kulua, ostin pyörän. Ja kun on cyclocrossari, niin siihen tarvii uudet polkimet ja niihin kengät. Rahaa kului enemmän. Talvikaudella mukaan kuvioon astui myös spinning. Onneksi työ piti mut selväjärkisenä suuren osan aikaa, mut se juttu vaan vei mukanaan. Uudet kaverit houkuttelivat mua mukaan... Mä juoksin niiden kanssa, ekaksi 6km sitten puolimaratonin. Syysleiri ... Kevätleiri... Mä oon jo menossa rykäsyyn.
Kämppä täytty siitä kamasta, se haisee aina käytön jälkeen. On kenkiä, paitoja, sukkia, se pyörä, utareliivejä, märkäpuku... Rahaa palaa ihan hirveesti mutta mä en voi lopettaa.
Koko ajan pitää vetää kovempaa reeniä ja pidempiä matkoja. Tän piti olla vaan kokeilu! Se ulottuu jo matkoillekin, Englannis oli pakko vetää fillarilla ja nyt pakkasin työmatkalle lenkkarit (uudet). Oon koukussa. Ehkä mä joskus vielä menen AA (anonyymit atleetit) kokoukseen ja tunnustan: Olen ... triathlonisti
Olin ihan suhteellisen tyytyväinen läski. Minulla oli koti, ei liikaa tavaraa tukkimassa sitä, töissäkin saatoin tehdä ylitunteja ihan muuten vain, jos tilanne vaati. Minkään ei pitänyt olla pielessä. Sitten mä jotenkin jouduin siihen porukkaan. Ensin ajattelin, että jos ihan kokeilen sunnuntailenkki silloin, pieni pyöräily tällöin. Sammakkoakin uin ihan kivasti. Joo, pyörähän mulla on ja lenkkarit, joskin vähän rähjäiset. Ei se voi olla niin vaarallista.
Jouduin syvemmälle siihen juttuun. Perjantai-illatkaan eivät kuluneet baarissa vaan kuntopiirissä. Rahaa alkoi kulua, ostin pyörän. Ja kun on cyclocrossari, niin siihen tarvii uudet polkimet ja niihin kengät. Rahaa kului enemmän. Talvikaudella mukaan kuvioon astui myös spinning. Onneksi työ piti mut selväjärkisenä suuren osan aikaa, mut se juttu vaan vei mukanaan. Uudet kaverit houkuttelivat mua mukaan... Mä juoksin niiden kanssa, ekaksi 6km sitten puolimaratonin. Syysleiri ... Kevätleiri... Mä oon jo menossa rykäsyyn.
Kämppä täytty siitä kamasta, se haisee aina käytön jälkeen. On kenkiä, paitoja, sukkia, se pyörä, utareliivejä, märkäpuku... Rahaa palaa ihan hirveesti mutta mä en voi lopettaa.
Koko ajan pitää vetää kovempaa reeniä ja pidempiä matkoja. Tän piti olla vaan kokeilu! Se ulottuu jo matkoillekin, Englannis oli pakko vetää fillarilla ja nyt pakkasin työmatkalle lenkkarit (uudet). Oon koukussa. Ehkä mä joskus vielä menen AA (anonyymit atleetit) kokoukseen ja tunnustan: Olen ... triathlonisti
tiistai 24. heinäkuuta 2012
Matalan paikan leiri
1. Menossa Peräseinäjoelle
2. Afrodite laskeutumassa aaltoihin (hirveät aallot, ainakin 5cm, ehkä jopa 7)
3. Elsa on merkitty
4. Afrodite nousee aalloista ja luo nahkansa
5. Afroditesta kuoriutui Neil Armstrong! (eiku)
6. Ja sit lenkille!
Plösö lähti käymään kotona Seinäjoella. Mukaan lähtee nykyisin luonnollisesti (?) Elsa the pyörä, märkäpuku ja tietysti juoksukengät ja rakkolaastarit. Nämä veivätkin jo sitten 3/4 upouuden rinkan kapasiteetista (no, Elsaa en toki survonut rinkkan). Mukaan lähti myös läppäri siltä varalta jos tekisi mieli tehdä töitä...
Reissut kotiin eivät ole toki mitään lomaa muutenkaan, suku vaatii nähdä naaman ja naama vaatii nähdä mökin. Loppu onkin meteliä ja jatkuvaa syöttöä niin, että märkkäri kiristää entisestään.
Ehdin kuitenkin sählätäkin. Fillaroin siskoni luo päivänä kauniina, tunti sinne ja vajaa takasin, koska 6km ennen kotoa etukumi puhkesi. Raatoauto ei vastannut puhelimeen heti, joten istahdin tienpostkeen ja aloin vaihtaa kumia formulanopeudella tietenkin. Joku terävä oli puhkaissut kumin. Raatoauto saapui kuitenkin noutamaan raatoa, koska en saa missään tapauksessa riittävästi painetta renkaaseen pikupumpulla. Noh, melki 50km tuli kuitenkin sotkettua. Aiemmin samana päivänä raatoauto nouti shoppailijan (joka oli jumahtanut urheiluvälineliikkeeseen) kaupungilta, kun äitiltä lainaamani pyörän kumi oli rikki. Raatoautolla on siis töitä...
Plösö pääsi kuitenkin mökille asti. Tätini syötön jälkeen tunsin oloni varsin kelluvaiseksi ja sullouduin märkkäriin ja pulahdin paalijärveen. Vesi oli jokseenkin hyytävää kun lämmintä ei oikein ollut ollut, mutta räpiköin kuitenkin n. 30min. Hieman on vaikeuksia hengittää märkkärissä, johtuu ehkä uhkeista utareista. Perhanan perhana. Henki vinkuu ja uinti on raskasta. Pitää vaan harjoitella lisää ja lisää ja lisää. Ehkä utareetkin pienenevät. Niille on muuten monta synonyymiä: Tissit, hinkit, kikit (pohojalaanen sana), daisarit... Toinen muhkea osa, jota sopii survoa märkkäriin hiki hatussa on perse (peffa, ahteri, takaus, pylly...). Nh, kelluuhan tuo, jos joku vielä potkaisee vaihtia rannasta niin ei oo hätäpäivää.
Koska satuin syntymään hätäiseen sukuun, oli tietysti päästävä äkkiä kotiin mökiltä. Sain juuri asennettua antennit Elsaan ja ajattelin fillaroida kotiin kun tuli ukkosmyrsky. Ei sitte. Kävin kuitenkin ajelemassa tunnin verran illemmalla kun sää selkeni. Päätin kuitenkin vakaasti suorittaa matalan paikan lälläritriathlonin ja sen tein. Ensimmäistä kertaa sataan vuoteen kävin uimassa Kyrkösjärvellä. Lämmintä oli n. 17 C eikä paikalla ketään muita kuin minä ja isä ajamassa raatoautoa. Isä ajoi mut rannalle, vahti pyörää ja ajoi kotiin kun lähdin pyöräilemään. Pulahdin järveen sen suurempia ajattelematta ja aloin kroolata. kohta kumminkin huomasin uivani käsipohjaa ja totesin, että taitaa olla navigaattori rikki. Pirulaut kuitenkin kun oli tuulista! Puskin vastatuuleen roolia, sammakkoa, käsipohjaa ja selkää ja kuviokelluntaa, mutta naamaan lätsähtelevät aallot tekivät etenemisestä hieman hankalaa. Päätin kääntyä poikittain ja siitä rantaanpäin. Luulin uineeni pidemmästikin, mutta oli vedessä n. 23min... Öh. Matkasta ei mitään hajua. Nooh, vaihtoon meni alle kolme tuntia ja lähdin fillaroimaan. Samalla mietin, että mitän T1 vaatii: Pyyhe, nenäliina ja pörrösukat. Joo ne on hyvät. Elsan tietokoneessa oli ollut häikkää kun joku törppö oli asentanut etupyörän väärinpäin, vaihtanut pariston ja asettanut asetukset päin prinkkalaa. Ajoin varmasti kolmeakymppiä mutta mokoma toosia näytti vain 18kmh. Pöh. Ajo oli kuitenkin kovin helppoa, nojasin antenneihin ja laulelin itsekseni: Jäin Mombasaaaaaaan vain päiiiiiiivä eläääääämäääääääääääännnn... Oli niin helppoa että olisin voinut lukea vaikka kirjaa. Keinosiemennysaseman kohdalla heitin kuitenkin U-käännöksen ja sotkin kotiin. Ajo ovesta sisään, päivää taloon, kypärä pois, lasit pois, sukat jalkaan... Ja taas mietin mitä T2 vaatii. Nenäliina, huulirasvaa, mp3 soitin... ja eikun hölkälle. Ensimmäiset 1,5km oli kankeita ja peesasin sauvakävelijää (Jäi Momba -perkele- saan vain päiivä -hiivatti- elämään). Sitten kuitenkin jalat alkoivat liikkua juoksu eteni mukavasti. Vilkaisin kyllä välillä alas ja kauhistuin. Hyllyvät reidet hölskähtävät joka askeleella, etä tämmöinen voi olla triatleeraaja, ei millään. Ainakin sinne puolimatkalle on matkaa. Ehdin myös murehtia maisia asioita, mutta karistin ne mielestäni, eikö sitä voi edes urheilla rauhassa!?
Uin jonkun 23 min (matkasta ei mitään tietoa), ajoin pyörällä varmaan 30km ja juoksin ehkä 8. Aikaa meni 2h 39min ja kaloreita n. 1300. Huotojoukot ovat aivan luksusta kun T2 kohdalla kun pasautan ovesta pyörineni sisään niin kysytään, että laitetaanko sauna päälle. Vastasin että joo, mutta mulla menee varmaan tunti :) Saunassa elimistö teki vanhanaikaisen ja tuli kiljuva nälkä! Oli muuten hyvänmakuinen voileipä...
tiistai 10. heinäkuuta 2012
Vastustusta
Tyypilliseen tapaani kaikki mahdollinen menee pieleen. Se taisi alkaa Elsa-pyörän etukumivaivoista. Lomani jälkeen (mainiosti ajoitettu, missasin Vantaan triathlonin) huomasin, että auto on sökö. Olin lähdössä Kuusijärvelle uimaan mutta kun ratti ja renkaat sojottavat eri suuntiin, en sitten mennytkään. Myös molemmat peilit olivat mäsänä. Reippaan uintireissun sijaan päädyin soittelemaan vakuutusyhtiöön, poliisille ja autokorjaamoon ja lopulta 2,5h juoksulenkille. Väsähtihän se tytsi siitä hyvästä, päähän otti edelleen. Tämä tarkoitti siis sitä, että Plösö ei mene Joroisten sprintille ainakaan omalla autolla. Kyytiä etsimään siis. Kyyti ja jopa majoituskin löytyivät (mietti jo telttahommia, mutta mihin se pyörä silloin survotaan??) mutta mutta... Taloyhtiössämme meneillään oleva kellari-ullakkoremppa oli käynnissä eikä tietenkään valmistunut ajoissa. Kellarin valmistuttua alkaa siis ullakkoremontti. Hienoa. Tilanne oli siis tämä: ilmoittelua ja ukaaseja aiheesta "ullakkokomerot on oltava tyhjiä 15.7. mennessä, muuten rakennusyhtiö tyhjää ne asukkaan kustannuksella". Hienoa, mutta aika käy ja kello kuluu eikä kellarissa näy valmistumisen merkkejä. Kantoavuksi lupautunutkin perui kun homma venyi. Piinasin seurakavereita ailahtelevalla kyytikyselyllä Joroisille ja panikoin kantoavun saamista. Ullakolla on sentäs aika paljon tavaraa, josta en haluaisi luopua ja vielä maksaa siitä.
Viimeisimmän tiedon mukaan kellarikopit ovat valmiina 13.7. eli Joroisten sprinttipäivänä. Loistavaa. Nyt kuitenkin ilmoituksessa oli, että ullakko on oltava tyhjä ELOKUUN alkuun mennessä. Ettämitähäh? Urpo-Anneli (minä) olin tietysti luvannut jo pettyneenä työkeikan perjantaiksi ja siitäkin sanottiin, että ehkä sikäli mikäli eivät ehdi virka aikana. Olis parasta olla ehtimättä, tarvin kaikki irtoavat jenit autoremontiin, kun olen melko varma ettei vakuutusyhtiöltä saa mitään. Puuuh. Ehkä pieni paussi paikasta toiseen hillumisessa on kuitenkin ihan paikoillaan, väsyttää.
Ehdin toki vähän treenaamaankin. Pari kertaa Kuusiksella uimassa, ekaksi 750m ja pari kilsaa juoksua, sitten 1500m ja n. 42km pyörällä ja eilen 63km pyörällä tuloksena kipeä polvi ja hirmuinen mustelma oikeassa jalkaterässä. Mistä lie tullut. Ainakin sitä vähän särkee enkä siis jaksanut juosta pyöräilyn jälkeen. Ainakin etukumi kesti ja nähtävästi mäkitreeni Englannissa on ollut suotuisa, team porsas veivasi niin maan kauhealla kadenssilla ja hirmu lujaa (jep, kaikki on suhteellista. Ei tällä menolla ihan Tour de Francessa pärjättäis). Mutta mielessä kävi asentaa aerotangot Elsaan, semmoiset lykättiin samaan kauppaan itse pyörän kanssa mutta en niitä vielä ole rohjennut käyttää. Tarttee tutustua mokomien anatomiaan.
Risukasoista ja päivänpaisteesta oli joku sanonta, mitenhän se meni.
Viimeisimmän tiedon mukaan kellarikopit ovat valmiina 13.7. eli Joroisten sprinttipäivänä. Loistavaa. Nyt kuitenkin ilmoituksessa oli, että ullakko on oltava tyhjä ELOKUUN alkuun mennessä. Ettämitähäh? Urpo-Anneli (minä) olin tietysti luvannut jo pettyneenä työkeikan perjantaiksi ja siitäkin sanottiin, että ehkä sikäli mikäli eivät ehdi virka aikana. Olis parasta olla ehtimättä, tarvin kaikki irtoavat jenit autoremontiin, kun olen melko varma ettei vakuutusyhtiöltä saa mitään. Puuuh. Ehkä pieni paussi paikasta toiseen hillumisessa on kuitenkin ihan paikoillaan, väsyttää.
Ehdin toki vähän treenaamaankin. Pari kertaa Kuusiksella uimassa, ekaksi 750m ja pari kilsaa juoksua, sitten 1500m ja n. 42km pyörällä ja eilen 63km pyörällä tuloksena kipeä polvi ja hirmuinen mustelma oikeassa jalkaterässä. Mistä lie tullut. Ainakin sitä vähän särkee enkä siis jaksanut juosta pyöräilyn jälkeen. Ainakin etukumi kesti ja nähtävästi mäkitreeni Englannissa on ollut suotuisa, team porsas veivasi niin maan kauhealla kadenssilla ja hirmu lujaa (jep, kaikki on suhteellista. Ei tällä menolla ihan Tour de Francessa pärjättäis). Mutta mielessä kävi asentaa aerotangot Elsaan, semmoiset lykättiin samaan kauppaan itse pyörän kanssa mutta en niitä vielä ole rohjennut käyttää. Tarttee tutustua mokomien anatomiaan.
Risukasoista ja päivänpaisteesta oli joku sanonta, mitenhän se meni.
keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
New fields
Today I write in english so that my english friend wouldn't complain so much. And I also conquered these new field of sports in England. I'm talking about surfing and mountain biking, both fun and fairly exhausting.
I went to Plymouth to see a friend of mine, who is a mountain biker. I was aware that around there is good places for surfing too, a sport that I have wanted to try for some time now. I got a chance to try that out in a surfing school in a place called Polzeath, Cornwall. What a magnificient place! A beach between rocks, waves splashing to the shore and me in a rubber suit floating. A 2 hour lesson was pretty much enough. First there was a little warmup and rehearsal on the dry land and then to the water catching waves. Coach said to catch as many waves as possible, so I did. Splash and plop, was a bit hard to stay on the board despite the fact that we were only practicing lying on it... Up to next step and try to stand on it! Easy! On the dry land yes... Back to water and oops, nose up and cutlet is down again. Coach taught us yet another way to try and stand on the board, but for some reason nose just wanted to go up and poor old me went to water again. It was good fun and I will definitely try again!!
My active holiday wasn't just there, my slightly mad friend took me mountain biking. Since Elsa is not a mountain bike and my old one is neither, it was new to me. So were the uphills. And downhills. Meh, incredible! Twice on the bike, 3 and 6 hours x amount of kilometers. Crazy amount of uphills that made me pant like mad and downhills that made me scared. Incredible views at Dartmoor, lovely town of Tavistock and mud and sweat. Worth it, definitely!
Now back home, thinking of going to triathlon a little in kuusijärvi, will take wetsuit, Elsa and trainers with me.
I went to Plymouth to see a friend of mine, who is a mountain biker. I was aware that around there is good places for surfing too, a sport that I have wanted to try for some time now. I got a chance to try that out in a surfing school in a place called Polzeath, Cornwall. What a magnificient place! A beach between rocks, waves splashing to the shore and me in a rubber suit floating. A 2 hour lesson was pretty much enough. First there was a little warmup and rehearsal on the dry land and then to the water catching waves. Coach said to catch as many waves as possible, so I did. Splash and plop, was a bit hard to stay on the board despite the fact that we were only practicing lying on it... Up to next step and try to stand on it! Easy! On the dry land yes... Back to water and oops, nose up and cutlet is down again. Coach taught us yet another way to try and stand on the board, but for some reason nose just wanted to go up and poor old me went to water again. It was good fun and I will definitely try again!!
My active holiday wasn't just there, my slightly mad friend took me mountain biking. Since Elsa is not a mountain bike and my old one is neither, it was new to me. So were the uphills. And downhills. Meh, incredible! Twice on the bike, 3 and 6 hours x amount of kilometers. Crazy amount of uphills that made me pant like mad and downhills that made me scared. Incredible views at Dartmoor, lovely town of Tavistock and mud and sweat. Worth it, definitely!
Now back home, thinking of going to triathlon a little in kuusijärvi, will take wetsuit, Elsa and trainers with me.
maanantai 11. kesäkuuta 2012
kumipuku ja vaippahousut
Team porsas sai vihdoin jäsenekseen sammakkopuvun. Tilasin netistä mittojen perusteella ja se jopa tuli perille, postista huolimatta. Puku on varastoinnissa muuttunut vihreäksi ja muistutan aika tavalla sammakkoa se päälläni. Samapa tuo, näytän joka tapauksessa porsaalta pinkissä pyöräilyasussani vaippahousut jalassa. Mutta ah ja voi, sammakkopuku onkin vaikea pukea päälle enkä saanutkaan vetoketjua liikahtamaan ekalla kokeilukerralla ja toisellakin vain puoliselkään.
Pääsin kuitenkin kokeilemaan sammakkoasua +16 asteiseen mereen. Lämmin kuin mikä! Kädet ja jalat eivät vain liikkuneet kunnolla eikä henkikään kulkenut kovin hyvin. Kaverini vetaisi vetskarin kunnolla kiinni! Ei mitään hajua kuinka saan sinne survottua sen alle vaippahousut ja kohta b... Kun en lopulta meinannut saada vetskaria edes auki. Siinäpä nauramista yleisölle joskus jossakin triathlonkisoissa. Tarttee harjoitella. Sitäkin, että vaippahousut eivät lähde kumipuvun matkaan vaihdossa...
Pääsin kuitenkin kokeilemaan sammakkoasua +16 asteiseen mereen. Lämmin kuin mikä! Kädet ja jalat eivät vain liikkuneet kunnolla eikä henkikään kulkenut kovin hyvin. Kaverini vetaisi vetskarin kunnolla kiinni! Ei mitään hajua kuinka saan sinne survottua sen alle vaippahousut ja kohta b... Kun en lopulta meinannut saada vetskaria edes auki. Siinäpä nauramista yleisölle joskus jossakin triathlonkisoissa. Tarttee harjoitella. Sitäkin, että vaippahousut eivät lähde kumipuvun matkaan vaihdossa...
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Helluntai
Se oli sitten Giro d'Espoo päivä. 111km ja jännitti niin maan vietävästi koko edellisen päivän, että ystäväni varmaan olivat vähintään yhtä hermona, nimittäin minuun kun soittelin ja viestittelin heille. Oli pakko purkaa hermoja vähän. Hain ajanotto chipin ja kilpailunumeron (220) kauhusta tutisten. Paikalla oli vaan superlihaksikkaita pyöräilijöitä ja minä, the porsas. Sain kuitenkin tavarat ja menin kotiin Elsaa pesemään. Se olikin hieno kuurattuna ja öljyttynä. Vain pilotti edelleen vapisi.
Sunnuntai koitti aurinkoisena. Ihana ilma! Pakkasin huolella vararenkaat, energiageelit, urheilujuomat kengät ja kypärän mukaan ja koko komeuden -oikean urheilijan tavoin- autoon ja nokka kohti Espoota. Perillä tarkistin rengaspaineet ja kävin hätä pissalla (niinkuin olin tehnyt koko aamun). Etsin lähtöryhmäni ja asetuin odottamaan. Jännitti niin vietävästi! Lähtö sujui hyvin, käännökset ja ryhmäajo ok kunnes n. 4,25km kohdalla eturengas sanoi PPPPPPSSSSSSSSSSSTTTTTTT ja mössähti. Mitä hemmm.... TAAS!! Tämä oli jo kolmas hyvin lyhyen ajan sisällä, tällä kertaa kesti melkein 5km, jippiajee. Olisin uskonut, että itse vaihtamani olisi jotenkin mennyt vanteen ja päällyskumin väliin lyttyyn, mutta tämä ei ollut itse vaihtamani. Seuraavapa oli kun siinä tien poskessa aloin taas vaihtaa rengasta. Touhujani vahtasi nuori pojankloppi varsin intensiivisesti ja pian koko tyyppi kävi hermoille. Vahtasin takaisin ja kysyin, että mitä asiaa? "Mä vaan kattelen" vastasi kloppi. Kysyin jo tarpeeksi äkäisenä että miltä näyttää, hyvältä kuulemma. Just joo, takkusin kireän päällyskumin ja pumpun kanssa vaikka kuinka kauan, muut olivat menneet jo aikoja sitten. Sain renkaan jotenkuten vaihdettua ja suuntasin takaisin Barona-arenalle. Ne kisat olivat osaltani siinä. Autolla pumppasin isolla pumpulla renkaan täyteen, nostin pumpun autoon (en tässä välissä koskenut pyörään) ja yks kaks PPPPPSSSSSSSSSSTTTTTTT! Etukumi lytyssä. Taisi olla ennätys, kestihän se perästi 4km. Vielä kallis latex-rengas, tosi hyvä. Ok, saatoin kiukuspäissäni survoa sen ihan lyttyynkin vaikka yritin olla tarkka. Onneksi en lähtenyt muiden perään, minne lie menivätkään. Parin auton päässä oli poikansa ajoa odottamassa ollut herrasmies, joka kuuli suhinan ja avusti renkaan vaihdossa. Juttelimme jonkin aikaa pyöristä, hiihdosta, juoksusta, triathlonista ja hajonneista ihmisruumiin osista. Urheilu on niin sosiaalista.
Heitin pikkumininanolenkin Barona arenan ympäri Elsalla, en tohtinut lähteä kauas kun nämä eturenkaat alkavat lyödä naurettavuusennätyksiä. Rengas kesti, menin autolle, soitin pettymyspuheluita ja lähdin kotiin. Navi-gaattori ohjasi mut tietenkin naisten kympin tielle, enkä päässyt kääntymään mistään ja kotimatka kesti varmaan tunnin. Voi että mä kadehdin niitä naisia! Olisi pitänyt valita toinen helluntaitapahtuma.
Nyt kotona turvassa. Voisin mennä juoksemaan tai uimaan, mutta on niin takki tyhjä, että saatan halvaantua tai hukkua. Harmittaa kuin pientä oravaa pakkasella. Vien arkena etukiekon pyörälääkäriin, saavat katsoa vannenauhan ja liimata siihen sellaiset teipit että varmaan pysyy. Ehkä sitten voin alkaa reenata Tour de Helsinkiin...
Sunnuntai koitti aurinkoisena. Ihana ilma! Pakkasin huolella vararenkaat, energiageelit, urheilujuomat kengät ja kypärän mukaan ja koko komeuden -oikean urheilijan tavoin- autoon ja nokka kohti Espoota. Perillä tarkistin rengaspaineet ja kävin hätä pissalla (niinkuin olin tehnyt koko aamun). Etsin lähtöryhmäni ja asetuin odottamaan. Jännitti niin vietävästi! Lähtö sujui hyvin, käännökset ja ryhmäajo ok kunnes n. 4,25km kohdalla eturengas sanoi PPPPPPSSSSSSSSSSSTTTTTTT ja mössähti. Mitä hemmm.... TAAS!! Tämä oli jo kolmas hyvin lyhyen ajan sisällä, tällä kertaa kesti melkein 5km, jippiajee. Olisin uskonut, että itse vaihtamani olisi jotenkin mennyt vanteen ja päällyskumin väliin lyttyyn, mutta tämä ei ollut itse vaihtamani. Seuraavapa oli kun siinä tien poskessa aloin taas vaihtaa rengasta. Touhujani vahtasi nuori pojankloppi varsin intensiivisesti ja pian koko tyyppi kävi hermoille. Vahtasin takaisin ja kysyin, että mitä asiaa? "Mä vaan kattelen" vastasi kloppi. Kysyin jo tarpeeksi äkäisenä että miltä näyttää, hyvältä kuulemma. Just joo, takkusin kireän päällyskumin ja pumpun kanssa vaikka kuinka kauan, muut olivat menneet jo aikoja sitten. Sain renkaan jotenkuten vaihdettua ja suuntasin takaisin Barona-arenalle. Ne kisat olivat osaltani siinä. Autolla pumppasin isolla pumpulla renkaan täyteen, nostin pumpun autoon (en tässä välissä koskenut pyörään) ja yks kaks PPPPPSSSSSSSSSSTTTTTTT! Etukumi lytyssä. Taisi olla ennätys, kestihän se perästi 4km. Vielä kallis latex-rengas, tosi hyvä. Ok, saatoin kiukuspäissäni survoa sen ihan lyttyynkin vaikka yritin olla tarkka. Onneksi en lähtenyt muiden perään, minne lie menivätkään. Parin auton päässä oli poikansa ajoa odottamassa ollut herrasmies, joka kuuli suhinan ja avusti renkaan vaihdossa. Juttelimme jonkin aikaa pyöristä, hiihdosta, juoksusta, triathlonista ja hajonneista ihmisruumiin osista. Urheilu on niin sosiaalista.
Heitin pikkumininanolenkin Barona arenan ympäri Elsalla, en tohtinut lähteä kauas kun nämä eturenkaat alkavat lyödä naurettavuusennätyksiä. Rengas kesti, menin autolle, soitin pettymyspuheluita ja lähdin kotiin. Navi-gaattori ohjasi mut tietenkin naisten kympin tielle, enkä päässyt kääntymään mistään ja kotimatka kesti varmaan tunnin. Voi että mä kadehdin niitä naisia! Olisi pitänyt valita toinen helluntaitapahtuma.
Nyt kotona turvassa. Voisin mennä juoksemaan tai uimaan, mutta on niin takki tyhjä, että saatan halvaantua tai hukkua. Harmittaa kuin pientä oravaa pakkasella. Vien arkena etukiekon pyörälääkäriin, saavat katsoa vannenauhan ja liimata siihen sellaiset teipit että varmaan pysyy. Ehkä sitten voin alkaa reenata Tour de Helsinkiin...
torstai 24. toukokuuta 2012
Team porsas ja rakkolaastarit
Kengät hiertää. Totesin tämän kurjan ominaisuuden jo ennen puolimaratonia. Niin on aina ollut ja niin tulee aina olevan. Koska teen kaiken muunkin päälaelleen, myös kenkäni hiertävät ehkä aavistuksen kummallissti. Saan isot rakot juostessa holvikaaren kohdalle. Kevätleirillä rakko oli kyllä jo aika massiivinen ja rupesi lopulta vuotamaan verta. Puolimaralle teippasin rakkolaastarit paikalleen jalkaterän ympäri menevällä urheiluteipillä. Jo on kumma jos vielä hiertää! No, ei hiertänyt, jaloilla ei ollut mitään hätää sillä matkalla.
Ostin kuitenkin uudetkin kengät, siltäkin varalta, että vanhat halkeavat lopullisesti massiivisen painoni alla. Sisus alkaa jo repsottaa. Nooh, ekalla juoksulla rakot! Jo on kettu! Hommasin korkokenkiin laitettavat geelityynyt, kun jalkojen teippaaminen on niin tympeää hommaa. Liimasin tyynyt holvikaaren kohdalle kenkiin ja painelin jokse meresi edestä-tapahtumaan ja juoksin 7 km lenkin. Rakot! Siitäkin huolimatta, että olin laittanut "myös rakoille soveltuvat" laastarit holvikaareen. Hiiteen Brendell! Paskan myivät. Laastarit rullalla. Pitää keksiä lisää sovelluksia.
Team porsas sen sijaan syntyi pikku päässäni, kun ostin sievän pinkin pyöräilypuseron. Näytän hillittömien läskivuorieni kanssa siinä ihan possulta. Elsa motkotti asiasta, että hän ei ole osa mitään porsastiimiä ja räjäytti etukumin. Kiukkuisena kuin peppuun ammuttu päästäinen istuin kannon nenään ja vaihdoin kumin. Olin juuri saanut opastusta aiheeseen eikä siinä mennyt edes koko päivää. Retki kuitenkin typistyi, kun sinne meni ainoa varakumi ja jos Elsa alkaa kiukutella keskellä ei mitään, olen pulassa (Pula on kylläkin Kroatiassa, mutta noh). Ajoin siis kotiin ja jatkoin matkaa ystäväni luokse tositriatlonistin tapaan autolla.
Pidin tämän viikon hiihtolomaa (sukset vähän tihkaasoo) ja jalo tarkoitukseni oli urheilla ja nukkua kerrankin kunnolla. Noh, sinnepäin. Eilinen Juokse meresi edestä ei tunnu enää missään (paitsi rakoissa, jos nyt lähtisin juoksemaan) ja tänään olisi aikomus taas pyöräillä. Kaikesta huolimatta laitan pinkin puseron päälle. Nih.
Ostin kuitenkin uudetkin kengät, siltäkin varalta, että vanhat halkeavat lopullisesti massiivisen painoni alla. Sisus alkaa jo repsottaa. Nooh, ekalla juoksulla rakot! Jo on kettu! Hommasin korkokenkiin laitettavat geelityynyt, kun jalkojen teippaaminen on niin tympeää hommaa. Liimasin tyynyt holvikaaren kohdalle kenkiin ja painelin jokse meresi edestä-tapahtumaan ja juoksin 7 km lenkin. Rakot! Siitäkin huolimatta, että olin laittanut "myös rakoille soveltuvat" laastarit holvikaareen. Hiiteen Brendell! Paskan myivät. Laastarit rullalla. Pitää keksiä lisää sovelluksia.
Team porsas sen sijaan syntyi pikku päässäni, kun ostin sievän pinkin pyöräilypuseron. Näytän hillittömien läskivuorieni kanssa siinä ihan possulta. Elsa motkotti asiasta, että hän ei ole osa mitään porsastiimiä ja räjäytti etukumin. Kiukkuisena kuin peppuun ammuttu päästäinen istuin kannon nenään ja vaihdoin kumin. Olin juuri saanut opastusta aiheeseen eikä siinä mennyt edes koko päivää. Retki kuitenkin typistyi, kun sinne meni ainoa varakumi ja jos Elsa alkaa kiukutella keskellä ei mitään, olen pulassa (Pula on kylläkin Kroatiassa, mutta noh). Ajoin siis kotiin ja jatkoin matkaa ystäväni luokse tositriatlonistin tapaan autolla.
Pidin tämän viikon hiihtolomaa (sukset vähän tihkaasoo) ja jalo tarkoitukseni oli urheilla ja nukkua kerrankin kunnolla. Noh, sinnepäin. Eilinen Juokse meresi edestä ei tunnu enää missään (paitsi rakoissa, jos nyt lähtisin juoksemaan) ja tänään olisi aikomus taas pyöräillä. Kaikesta huolimatta laitan pinkin puseron päälle. Nih.
torstai 17. toukokuuta 2012
Takapakkia
Selkäongelmien vuoksi on reeni jäänyt nyt vähemmälle ja olen koittanut keskittyä venyttelyyn ja lihashuoltoon. Pahoin pelkään, että Espoon giroilutapahtuma jää osaltani välistä. Päässilimääsenä pohojalaasena saatan ajaa sen läpi, vaikka särkisi kuinka. Oman kehon kuuntelu ei olekaan niin helppo juttu kun ensiksi aavistaisi. Sitä miettii, että ketä kuuntelee, kun kroppa huutaa hoosiannaa ja pää huutaa ladulle. Ristipainetta...
Sain apua kramppeihini yllättävältä taholta, työkaverini ja kollegani tarjoutui antamaan akupunktiota! Pari kertaa neulojen alla olleena voin sanoa, että tuntuisi auttavan ainakin jonkin verran :) Ainakin olen molemmilla kerroilla ollut hoidon jälkeen ihan tillin tallin ja painunut nukkumaan, että rentoutumista siis tapahtui ;) Lääkärissäkin kävin ja hän passitti fysioterapiaan. Jo on kumma jos ei akka tokene! Elsan satulan kotletti oli itse kiristänyt vinksin vonksin kun se oli löyhällä. Ajoasentoakin korjattiin, lestaa siirrettiin pari senttiä eteenpäin, kun lyhyestä kasaan painunut selkäni ei venynytkään ihan kunnolla sarville asti. Katsotaan nyt, kyllä tämä tästä...
Elsassa on kesäkumit alla ja samalla reissulla Riinan luokse Elsa sai kunnon suihkun ja minä noottia, että se tulisi kylvettää useammin. Yritin puolustautua pieneen kylppäriin vedoten, mutta iloinen rapakkopyöräilijä ei tainnut saada sympatiaa... Noh, maantierenkailla rapakkoon uppoaa, joten taitaa olla siistiä menoa tästä eteenpäin. Ehkä.
Tällä hetkellä selkä vaikuttaa olevan ok. Ei mikään käärmenaisen selkä, mutta ok. Varasin huomiseksi hierojan ja ajattelin käydä pyöräilemässä sitä ennen. Jos jumahdan tönköksi niin saa hieroja näyttää kyntensä ja pehmittää tönkön. Pitäisi keksiä myös kiva reitti, etten eksy. Olen näet maailman paras eksyjä ja puolimaratoonillakin löysin maaliin vain seuraamalla muita.
Eksymisestä puheen ollen kävin suunnitamassa iltarasteilla. Mulin oikein kunnolla lenkkarini märiksi, käsivarret ovat naarmuilla oksan raapaisuista ja yksi rasti jäi löytymättä, mutta oli aika hauskaa! Kaverini vaan hermostui pahan päiväisesti kun se onneton rasti 22 ei löytynyt (mua ei niin haitannut, olihan siellä mettässä rämmittykin jo ainakin 2,5h) . Mietin myös toisenkin kerran, että otanko kaveriksi jäniksen. Rakas ystäväni kun on kova maratoonari ja kaahasi metikössä kun pieni pupu meikäläisen puuskuttaessa kintereillä kompassi vinossa. Taidankin ottaa maanantaiohjelmistoon joko lenkin tai suunnistuken.
Sain apua kramppeihini yllättävältä taholta, työkaverini ja kollegani tarjoutui antamaan akupunktiota! Pari kertaa neulojen alla olleena voin sanoa, että tuntuisi auttavan ainakin jonkin verran :) Ainakin olen molemmilla kerroilla ollut hoidon jälkeen ihan tillin tallin ja painunut nukkumaan, että rentoutumista siis tapahtui ;) Lääkärissäkin kävin ja hän passitti fysioterapiaan. Jo on kumma jos ei akka tokene! Elsan satulan kotletti oli itse kiristänyt vinksin vonksin kun se oli löyhällä. Ajoasentoakin korjattiin, lestaa siirrettiin pari senttiä eteenpäin, kun lyhyestä kasaan painunut selkäni ei venynytkään ihan kunnolla sarville asti. Katsotaan nyt, kyllä tämä tästä...
Elsassa on kesäkumit alla ja samalla reissulla Riinan luokse Elsa sai kunnon suihkun ja minä noottia, että se tulisi kylvettää useammin. Yritin puolustautua pieneen kylppäriin vedoten, mutta iloinen rapakkopyöräilijä ei tainnut saada sympatiaa... Noh, maantierenkailla rapakkoon uppoaa, joten taitaa olla siistiä menoa tästä eteenpäin. Ehkä.
Tällä hetkellä selkä vaikuttaa olevan ok. Ei mikään käärmenaisen selkä, mutta ok. Varasin huomiseksi hierojan ja ajattelin käydä pyöräilemässä sitä ennen. Jos jumahdan tönköksi niin saa hieroja näyttää kyntensä ja pehmittää tönkön. Pitäisi keksiä myös kiva reitti, etten eksy. Olen näet maailman paras eksyjä ja puolimaratoonillakin löysin maaliin vain seuraamalla muita.
Eksymisestä puheen ollen kävin suunnitamassa iltarasteilla. Mulin oikein kunnolla lenkkarini märiksi, käsivarret ovat naarmuilla oksan raapaisuista ja yksi rasti jäi löytymättä, mutta oli aika hauskaa! Kaverini vaan hermostui pahan päiväisesti kun se onneton rasti 22 ei löytynyt (mua ei niin haitannut, olihan siellä mettässä rämmittykin jo ainakin 2,5h) . Mietin myös toisenkin kerran, että otanko kaveriksi jäniksen. Rakas ystäväni kun on kova maratoonari ja kaahasi metikössä kun pieni pupu meikäläisen puuskuttaessa kintereillä kompassi vinossa. Taidankin ottaa maanantaiohjelmistoon joko lenkin tai suunnistuken.
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Kipu
Kirjoitan nyt itku silmässä. Tulin juuri helsingin polkupyöräilijöiden keskiviikkolenkiltä, n55km ja x tuntia. Pääsin kotiin, vetäjä oli ystävällinen ja opasti hidasta plösöä. Miksi siis itkettää? Selkä kramppaa taas, se oli krampissa ensimmäisten 10 kilometrin jälken ja siitä eteenpäin koko loppumatkan. Kipu oli hirveä. Itken myös häpeästä kun lähdin lenkille, joka oli selvästi yli kuntotasoni. Vikaa on varmasti ajoasennossa, mutta vuoden 2010 välilevytyrän jälkeen (jolloin viimeksi itkin kivusta) selkä ei ole ollut enää entisensä, en silti uskonut että se on noin huono. Surettaa ja kiukuttaa, eikö minusta olekaan tähän, ja vielä syystä jota en itse halua! Sisulla painan kyllä, mutta kipu on eri juttu. Tasapaino ei muutenkaan ole kovin hyvä, mutta "tangolle" noustessa huojun kuin lipputanko tuulessa. Ei hyvä.
Töissäni tutkin kipua (kylläkin sioilla, mutta se ei liene relevanttia tässä) ja olen törmännyt myös ihmistutkimuksiin. Kaikissa ollaan samaa mieltä, kipu on pahasta. Paitsi akuuttina, kun se varoittaa kudostuhosta. Niin, kudostuhosta. Olisi kiintoisaa tietää, paljonko arpikudosta ristiselässäni on ja mitä on jäljellä. Vai onko mitään. Seuraavaksi päädyn varmaan pyörätuoliin. Itkettää, kiukuttaa ja masentaa. Ja sattuu. Tarvitsen apua.
Töissäni tutkin kipua (kylläkin sioilla, mutta se ei liene relevanttia tässä) ja olen törmännyt myös ihmistutkimuksiin. Kaikissa ollaan samaa mieltä, kipu on pahasta. Paitsi akuuttina, kun se varoittaa kudostuhosta. Niin, kudostuhosta. Olisi kiintoisaa tietää, paljonko arpikudosta ristiselässäni on ja mitä on jäljellä. Vai onko mitään. Seuraavaksi päädyn varmaan pyörätuoliin. Itkettää, kiukuttaa ja masentaa. Ja sattuu. Tarvitsen apua.
lauantai 5. toukokuuta 2012
Puolimaratooni
Helsinki City run 5.5.2012. Pitkän matkan juoksijaneitsyt the kotletti ilmoittautui mukaan, pääsi tutisevana paikalle ja vähintään yhtä tutisevana maaliin! Siis maaliin ihan itse ja henkikin pihisi vielä. 21 kilometriä on aika pitkä matka ja meno oli tuskallista välillä kovastikin paljon, mutta jatkoin silti.
Alkumatka oli naurettavan helppoa, menin korostuneen hitaasti porukassa, en alkanut ohittelemaan, vaikka välillä tuntui siltä, että pääsen kyllä lujempaakin. Pitelin kuitenkin kevyttä hölkkää. Letka alkoi venyä 7-8km kohdalla ja keskuspuiston pusikkoetapin alkaessa siinä 8km kohdalla, oli jono jo melko pitkä. Vetelin omaa tahtiani. Keskuspuistoetappi oli 4 ja risat kilsaa ja kohtuuraskas, kun se oli hieman tylsä... 10 km kohdalla oli voimissani ja aloin kiihdyttelemään. Seurakaverini Koivusen Jarkko oli puolivälin tienoilla kannustamassa ja se kyllä auttio taas eteenpäin. Juoksu oli rentoa eikä ollut mitään hätää. 13 km kohdalla Pikku-huopalahden etapin koittaessa kiri stoppasi kuin seinään. Jalat väsyivät ja selkä antoi merkkejä kunnon krampista. Tempaisin energiageelin persetaskusta ja taistelin sen kanssa aikani kun se ei auennut! Pienehkön painiottelun jälkeen sain mokoman raastettua hampailla auki ja hetkeksi tuli taas virtaa. Siitä huolimatta Pikku-Huopalahti oli minulle aika vaikea pätkä, tuli kuuma, suu ja huulet kuivuivat ja selkä alkoi krampata. Sitä se teki loppuun asti. En kuitenkaan ajatellut antaa periksi ja kun naaman eteen läpsähti 16km, niin mietin että jo on perhana jos akka ei jaksa juosta 5 km. Ok, kävelin ylämäet, kun jalat vaan pysähtyivät, mutta alamäet (oliko niitä?) laskettelin vapaalla. Tuskaisimpia kilsoja henkisesti oli viimeinen, joka kiersi stadionia. Halusin jo stadikan porteista sissään, mutta viimeisenä kiusauksena on vielä jyrkkä (ok, olen pohjanmaalta, mun mielestäni se oli jyrkkä) ylämäki. Sen kävelin, pirullisessa mielessäni ajattelin tehdä näyttävän entréen ja vetää loppukirin. Voimaa antoi myös hassu ystäväni Kati, joka kannusti stadikan nurkalla! Ihanaa! Kalkkiviivoilla kaksi naista tulivat kameran eteen, mutta maaliin pääsin!! Aika (netto) 2:46:52. Mitali ja banaani kouraan. Aika ei ole mikään superhuippumegahyvä, kaikki ystäväni, jotka olivat juoksemassa päihittivät mut vähintään 10 minuutilla, melki tunnilla parhaat. Onnea kaikille!! Voitin kuitenkin pahimman vastukseni, minut itseni.
Alkumatka oli naurettavan helppoa, menin korostuneen hitaasti porukassa, en alkanut ohittelemaan, vaikka välillä tuntui siltä, että pääsen kyllä lujempaakin. Pitelin kuitenkin kevyttä hölkkää. Letka alkoi venyä 7-8km kohdalla ja keskuspuiston pusikkoetapin alkaessa siinä 8km kohdalla, oli jono jo melko pitkä. Vetelin omaa tahtiani. Keskuspuistoetappi oli 4 ja risat kilsaa ja kohtuuraskas, kun se oli hieman tylsä... 10 km kohdalla oli voimissani ja aloin kiihdyttelemään. Seurakaverini Koivusen Jarkko oli puolivälin tienoilla kannustamassa ja se kyllä auttio taas eteenpäin. Juoksu oli rentoa eikä ollut mitään hätää. 13 km kohdalla Pikku-huopalahden etapin koittaessa kiri stoppasi kuin seinään. Jalat väsyivät ja selkä antoi merkkejä kunnon krampista. Tempaisin energiageelin persetaskusta ja taistelin sen kanssa aikani kun se ei auennut! Pienehkön painiottelun jälkeen sain mokoman raastettua hampailla auki ja hetkeksi tuli taas virtaa. Siitä huolimatta Pikku-Huopalahti oli minulle aika vaikea pätkä, tuli kuuma, suu ja huulet kuivuivat ja selkä alkoi krampata. Sitä se teki loppuun asti. En kuitenkaan ajatellut antaa periksi ja kun naaman eteen läpsähti 16km, niin mietin että jo on perhana jos akka ei jaksa juosta 5 km. Ok, kävelin ylämäet, kun jalat vaan pysähtyivät, mutta alamäet (oliko niitä?) laskettelin vapaalla. Tuskaisimpia kilsoja henkisesti oli viimeinen, joka kiersi stadionia. Halusin jo stadikan porteista sissään, mutta viimeisenä kiusauksena on vielä jyrkkä (ok, olen pohjanmaalta, mun mielestäni se oli jyrkkä) ylämäki. Sen kävelin, pirullisessa mielessäni ajattelin tehdä näyttävän entréen ja vetää loppukirin. Voimaa antoi myös hassu ystäväni Kati, joka kannusti stadikan nurkalla! Ihanaa! Kalkkiviivoilla kaksi naista tulivat kameran eteen, mutta maaliin pääsin!! Aika (netto) 2:46:52. Mitali ja banaani kouraan. Aika ei ole mikään superhuippumegahyvä, kaikki ystäväni, jotka olivat juoksemassa päihittivät mut vähintään 10 minuutilla, melki tunnilla parhaat. Onnea kaikille!! Voitin kuitenkin pahimman vastukseni, minut itseni.
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
kohti atletismia
Kotletti oli taas HelTri:n leirillä. Joka paikkaan sattuu, pyykkiä on kasapäin ja päässä mietteitä. Missä menee urheilullisuuden raja? Milloin joku on urheilija, urheilullinen, atletti tai joku muu sen tyyppinen. En minä tiedä. Leirillä vedin rajan kohtaan minä-muut. Vaikka osallistuinkin lähes kaikkiin harjoituksiin (vipalle pyörälenkille mentäessä emmin kauan, mutta meni pupu pöksyyn, kun kelit olivat sanalla sanoen epävakaat, niin kuin minun ajotyylinikin. Maassa oli räntää, tuuli ja oli kylmä) niin silti en tunne oloani urheilulliseksi. En ole itsevarma urheiluun liittyvissä asioissa. Osaan toki laskea leikkiä siitä, että mm. hävisin seuran cup-kisassa 6km juoksussa 11 minuuttia toiseksi viimeiselle (se taitaa olla jo jonkin sortin ennätys) mutta osaisinko voittaa? Yritän voittaa edes itseni ja voin vaikka vannoa, että mikäli parannan aikaani 10 minuuttia, muut eivät sitä tee.
Häviö kaikessa liikunnassa on minulle luonteenomaista ja kun leirin juoksu-pyörä-treeneissä (mulla meni 2 tunnin treeniin 120 minuuttia) ohitin toisen pyörällä, niin tunsin oloni kummalliseksi. Hänellä oli huono päivä, en ollut yhtään nopeampi. Kovin kamppailu käydään näemmä pään sisällä. Kaikesta huolimatta pyöräily tuntui mukavalta. Elsa liikkui kevyesti, mielestäni sain pyöritettyä ihan mukavasti ja menin paljon kovempaa kuin viimeksi itsekseni pyöräillessä.
Seurani on ihana. Kuten sanoin, pääsin kevätleirille ja nyt sattuu joka paikkaan (ja kaduttaa hieman, etten käybnyt edes vähän pyöräilemässä,vaikka omia aikojani...) ja kaikki, jotka minulle juttelivat, olivat erittäin kannustavia! En ole ikinä kokenuta vastaavaa ja se tuntuu mahtavalta! Punastuin ja liikutuin, kun seurakaverini Pia sanoi, kuinka olen heidän sankarinsa. Vaikka olen huono ja hidas, niin menen ja teen ja osallistun. Aika monella taitaa olla aika- ja muita tavoitteita. Minun tavoitteeni on voittaa mörkö pääni sisällä, kohottaa kuntoa ja pitää hauskaa. Nimesinkin itseni tätitriatleetiksi, vähän termistöä lainaten hevosurheilusta, jossa liikkuu tätiratsastajia.
Teknisiin seikkoihin. Uintia leirillä oli Krista Terämaan hellässä huomassa joka päivä. 1h, 1,5h ja 45min. Lauantaina koin kuuluisan AHAA-elämyksen. Vaikka en ollut päässyt uimaan moneen viikkoon, niin koin, että potku toimi paremmin kuin ennen ja laiska vasen käsi sai lisää jämäkkyyttä. Liikuin välillä jopa eteenpäin! Edistystä on siis tapahtunut ja se on mahtawata!Sykemittari kuitenkin alkoi näyttää nollaa, pakko vaihtaa paristot.
Häviö kaikessa liikunnassa on minulle luonteenomaista ja kun leirin juoksu-pyörä-treeneissä (mulla meni 2 tunnin treeniin 120 minuuttia) ohitin toisen pyörällä, niin tunsin oloni kummalliseksi. Hänellä oli huono päivä, en ollut yhtään nopeampi. Kovin kamppailu käydään näemmä pään sisällä. Kaikesta huolimatta pyöräily tuntui mukavalta. Elsa liikkui kevyesti, mielestäni sain pyöritettyä ihan mukavasti ja menin paljon kovempaa kuin viimeksi itsekseni pyöräillessä.
Seurani on ihana. Kuten sanoin, pääsin kevätleirille ja nyt sattuu joka paikkaan (ja kaduttaa hieman, etten käybnyt edes vähän pyöräilemässä,vaikka omia aikojani...) ja kaikki, jotka minulle juttelivat, olivat erittäin kannustavia! En ole ikinä kokenuta vastaavaa ja se tuntuu mahtavalta! Punastuin ja liikutuin, kun seurakaverini Pia sanoi, kuinka olen heidän sankarinsa. Vaikka olen huono ja hidas, niin menen ja teen ja osallistun. Aika monella taitaa olla aika- ja muita tavoitteita. Minun tavoitteeni on voittaa mörkö pääni sisällä, kohottaa kuntoa ja pitää hauskaa. Nimesinkin itseni tätitriatleetiksi, vähän termistöä lainaten hevosurheilusta, jossa liikkuu tätiratsastajia.
Teknisiin seikkoihin. Uintia leirillä oli Krista Terämaan hellässä huomassa joka päivä. 1h, 1,5h ja 45min. Lauantaina koin kuuluisan AHAA-elämyksen. Vaikka en ollut päässyt uimaan moneen viikkoon, niin koin, että potku toimi paremmin kuin ennen ja laiska vasen käsi sai lisää jämäkkyyttä. Liikuin välillä jopa eteenpäin! Edistystä on siis tapahtunut ja se on mahtawata!Sykemittari kuitenkin alkoi näyttää nollaa, pakko vaihtaa paristot.
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Toipilas
Kotletti on ollut pipi. Iski ilkeä vatsatauti, joka tyhjensi 4 kiloa kotletista nesteitä ulos. Heikotti viikon verran ja puolimaratonhaaveet vähän haalistuivat. Samoin pekäsin, että en pääse silmien laserleikkaukseen. Olin miettinyt sitä jo jonkin aikaa, lasit ovat tiellä vähän koko ajan urheillessa. Varsinkin uinnissa pitää aina pitää piilolaseja. Pöh.
Kuin ihmeen kaupalla tokenin leikkauspäiväksi ja kolmen tarkastuksen jälkeen pöydälle, viuh vauh ja uusi katse. En ole ikinä nähnyt näin kirkkaasti!! Lisää toipilapäiviä, että silmät paranevat, mutta lääkäir antoi luvan urheilla parin päivän päästä.
Tottelin osittain lääkärin neuvoa. Toisena päivänä operaatiosta oli upea päivä ja päätin ottaa Elsan ulos. Menimme niin hissuksiin kuin mahdolista, nautimme ajosta ja auringosta, ei kiirettä mihinkään ja sykkeet mtalalla ettei silmät räjädä irti. Ylitin olympiarajan ultralyhyen matkan pyöräilyssä! Elsan renkaiden pumppaamisessa ylittyi varmaan naurettavuuden raja, kun räjäytin ensin pumpun ja sen jälkeen renkaat tyhjenivät täysin. Onnistuin lopulta ja siis pääsimme naatiskelemaan ulkoilmasta.
Toiveet puolimaratonista heräsivät eloon taas tänään. Päätin, että menen juoksemaan. Juoksen vaikka niin hitaasti, että mummot ohittaavat rollaattorien kanssa, mutta juoksen. Juoksin tunnin keskisykkeellä 155. Juoksin niin, että sattui enemmän pysähtyä, juoksin niin kuin en ole ennen juossut. Hemmetin hitaasti. Matkasta en tiedä, mutta juoksin. Ehkä on kiittäminen uusia kengänpohjallisia tai sitten jotakin ihan ihmeellistä, olisiko kunto sittenkin kohonnut?
Kuin ihmeen kaupalla tokenin leikkauspäiväksi ja kolmen tarkastuksen jälkeen pöydälle, viuh vauh ja uusi katse. En ole ikinä nähnyt näin kirkkaasti!! Lisää toipilapäiviä, että silmät paranevat, mutta lääkäir antoi luvan urheilla parin päivän päästä.
Tottelin osittain lääkärin neuvoa. Toisena päivänä operaatiosta oli upea päivä ja päätin ottaa Elsan ulos. Menimme niin hissuksiin kuin mahdolista, nautimme ajosta ja auringosta, ei kiirettä mihinkään ja sykkeet mtalalla ettei silmät räjädä irti. Ylitin olympiarajan ultralyhyen matkan pyöräilyssä! Elsan renkaiden pumppaamisessa ylittyi varmaan naurettavuuden raja, kun räjäytin ensin pumpun ja sen jälkeen renkaat tyhjenivät täysin. Onnistuin lopulta ja siis pääsimme naatiskelemaan ulkoilmasta.
Toiveet puolimaratonista heräsivät eloon taas tänään. Päätin, että menen juoksemaan. Juoksen vaikka niin hitaasti, että mummot ohittaavat rollaattorien kanssa, mutta juoksen. Juoksin tunnin keskisykkeellä 155. Juoksin niin, että sattui enemmän pysähtyä, juoksin niin kuin en ole ennen juossut. Hemmetin hitaasti. Matkasta en tiedä, mutta juoksin. Ehkä on kiittäminen uusia kengänpohjallisia tai sitten jotakin ihan ihmeellistä, olisiko kunto sittenkin kohonnut?
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Taksonomiaa
Pitäisi harjoitella uintia. Viimeksi uintitreeneissä koutsi passitti naapuriradalle, joka oli tyhjä, että voisin tehdä harjoitukset omaan tahtiini. Hyvä kun ei laittanut lastenaltaaseen. Noh, sitten vedetään omaan tahtiin poissa varpaidenkutittelijoiden kaistalta. Nimesin kovat (eli kaikki muut) uimarit varpaidenkutittelijoiksi, koska he tulevat aina kovaa perästä, kutittelevat varpaita ja painavat ohi. Heimo atletit, lahko varpaidenkutittelijat. Koska minä kuulun heimoon persjalkaiset, en koskaan voi olla varpaidenkutittelija.
Tänään vedin vähän palauttavaa untia. Eilen meni treeni ihan reipaasti seurakaverin kanssa (kiitos vain Terho, kävelen vielä!) ja pohdiskelin, että jaksaisko sitä uimaan. No jaksaa jaksaa! Perinteisesti olen persjalkaisten heimon hitain uimari ja siihen olen tyytynyt, mutta tänään minäkin melkein kutittelin varpaita! Edelläni meni biologinen ihme: minua hitaampi uimari! Ei, en ollut mummojen vesijouksukaistalla, vaan kuntouimareiden. Pöllähdin aika lailla. Itse asiassa eleganssiini ei kuulu hienovarainen varpaidenkutittelu kuten atlettien heimon edustalla, minun tapoihini kuuluu perseeseen törmäily. Yleensä kyseessä on omani. eli minä kuulun heimoon persjalkaiset ja lahkoon perseeseentörmäilijät. Ihan perseestä.
Eilen kävin tosiaan tutustumassa wattbikeen Liikuntamyllyssä seurakaverini Terhon kanssa. Juoksutreenit menivät perinteisesti perseelleen (viitaten edelliseen) koska rata oli varattu. Eikun pyörän selkään. Tunnin päästä olin melko vainaa, Terho sen sijaan tuumasi, että enää 2 tuntia ja pääsee juoksemaan! Mitähäh??? Kuolen. Nooh, wattipyöräilyä (maksimiwatit 630, en tiedä mitä se ratkoittaa, mutta mainitsen sen nyt tässä) seuraa loogisesti voimaharjoitukset. Vinopenkkipunnerrusneitsyenä olin rusentua 10 kilon alle ja kun Terho kysyi, että onko liikaa onnistuin vaivoin ähkäisemään ei... X laitetta ja liikettä myöhemmin persposket huusivat hoosiannaa jalkaprässissä ja jäljellä ole enää pidot. Suora lankku. 7 minuuttia. Mitähäh??? Ei onnistu. 2,5 min kuluttua tutiseva Elina putosi tömähtäen.
Kaiken tuon jälkeen menin siis tänään uimaan, törmäsin vaihteeksi jonkun toisen somaan pikkuperseeseen ja uin kilometrin. Luulisin. Taisin mennä laskea 700 metriä 2-3 kertaa koska sekosin laskuissa. Jaksoin. En hukkunut. Pysähdyn vain tyhjäämään vedet uimalaseista. Heimo persjalkaiset, lahko perseeseentörmäilijät alalahko pässinpäät. Sillä mennään triathlonille.
Ilmoittauduin jo 13.7. Joroisten pikamatkalle, 400m-20km-5km. Veikkaan että törmään ihan itseeni. Menen kuitenkin, viihdearvo on arvo sekin. ainakin katsojille.
Tänään vedin vähän palauttavaa untia. Eilen meni treeni ihan reipaasti seurakaverin kanssa (kiitos vain Terho, kävelen vielä!) ja pohdiskelin, että jaksaisko sitä uimaan. No jaksaa jaksaa! Perinteisesti olen persjalkaisten heimon hitain uimari ja siihen olen tyytynyt, mutta tänään minäkin melkein kutittelin varpaita! Edelläni meni biologinen ihme: minua hitaampi uimari! Ei, en ollut mummojen vesijouksukaistalla, vaan kuntouimareiden. Pöllähdin aika lailla. Itse asiassa eleganssiini ei kuulu hienovarainen varpaidenkutittelu kuten atlettien heimon edustalla, minun tapoihini kuuluu perseeseen törmäily. Yleensä kyseessä on omani. eli minä kuulun heimoon persjalkaiset ja lahkoon perseeseentörmäilijät. Ihan perseestä.
Eilen kävin tosiaan tutustumassa wattbikeen Liikuntamyllyssä seurakaverini Terhon kanssa. Juoksutreenit menivät perinteisesti perseelleen (viitaten edelliseen) koska rata oli varattu. Eikun pyörän selkään. Tunnin päästä olin melko vainaa, Terho sen sijaan tuumasi, että enää 2 tuntia ja pääsee juoksemaan! Mitähäh??? Kuolen. Nooh, wattipyöräilyä (maksimiwatit 630, en tiedä mitä se ratkoittaa, mutta mainitsen sen nyt tässä) seuraa loogisesti voimaharjoitukset. Vinopenkkipunnerrusneitsyenä olin rusentua 10 kilon alle ja kun Terho kysyi, että onko liikaa onnistuin vaivoin ähkäisemään ei... X laitetta ja liikettä myöhemmin persposket huusivat hoosiannaa jalkaprässissä ja jäljellä ole enää pidot. Suora lankku. 7 minuuttia. Mitähäh??? Ei onnistu. 2,5 min kuluttua tutiseva Elina putosi tömähtäen.
Kaiken tuon jälkeen menin siis tänään uimaan, törmäsin vaihteeksi jonkun toisen somaan pikkuperseeseen ja uin kilometrin. Luulisin. Taisin mennä laskea 700 metriä 2-3 kertaa koska sekosin laskuissa. Jaksoin. En hukkunut. Pysähdyn vain tyhjäämään vedet uimalaseista. Heimo persjalkaiset, lahko perseeseentörmäilijät alalahko pässinpäät. Sillä mennään triathlonille.
Ilmoittauduin jo 13.7. Joroisten pikamatkalle, 400m-20km-5km. Veikkaan että törmään ihan itseeni. Menen kuitenkin, viihdearvo on arvo sekin. ainakin katsojille.
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Traumoja
Luulin triatlonia fyysiseksi lajiksi. Olin osittain oikeassa, aika paljon väärässä. Pohdiskeltuani miksi isot ihmiset itkevät laihdutusohjelmissa, tajusin sen viimein. Henkinen kantti on aika huikea tällaiseen ryhtyessä varsinkin minun taustallani. En näet ole koskaan ollut mitään. Kuulun niihin, jotka koululiikunta lannisti täysin vuosikymmeniksi. Olin huonoin ja hitain. Olin viimeinen missä tahansa joukkueessa ja yleensä myös heikoin lenkki. En muista yhtään hyvää kokemusta koululiikunnasta. En ollut mitään. Muutenkin olin se hiljainen tyttö, jota on helppo kiusata.
Hiljaisesta tytöstä tuli paksu aikuinen. Edelleen syvästi epävarma itsestään, koulukiusaamisen traumat ovat juurtuneet syvälle, eikä niistä voi päästä eroon. Olen edelleen yksi möykky ei-mitään. Omaksuttuani hassuttelijan roolin pohdin, kuinka hassua on, että tämä paksukainen lähtisi harrastamaan triatlonia. Pelonsekaisin tuntein liityin seuraan ja menin treeneihin. Kaikki muut ovat superatletteja, olin kotlettinä vähän poikkeava, mutta HelTrin jäsenet ovat ihania ihmisiä! He eivät tuominneet minua niin kuin koulukiusaajat ja myöhemmässä elämässä minä itse. Vaikka urheilullinen lahjakkuuteni onkin laiskiaisen luokkaa, olen silti tervetullut treeneihin ja treenaamiseni otetaan yhtä vakavasti kuin teräsmiesten. Itselläni oli vaikeuksia käsittää tätä, olenhan vain hassunnäköinen möykky ei-mitään, jolla on onneksi rahaa maksaa jäsenmaksu.
Itseinho vei aika pitkälle. Eilen kävi jotakin kummaa. Aurinko paistoi ja pohdin, että lähden lenkille. Hölkkäsin ja kävelin, otin aika rennosti ja nautin auringonpaisteesta. Kotiin päästyäni itkin. Fiksumpaa olisi toki ollut venytellä, mutta itkin. Itkin katkeransuloisesti. Olen toki lenkkeillyt aiemminkin, mutta tämä lienee osana alussa mainitsemaani henkistä kanttia ja kasvua. Olisiko tämä möykky ei-mitään sittenkin jotakin? Sunnuntaina on vielä uintitreenit ja silti en säästellyt ja kävin lenkillä. Tuntui hyvältä. Uintitreenitkin menivät hyvin, olin vedossa ja hyvällä mielellä. En edelleenkään ole varma onko minusta mihinkään, mutta tajuan henlkisten esteiden olemassaolon. Jos en usko itseeni, en myöskään pysty tekemään mitään. Asia, joka on pidätellyt aika kauan, sieltä kouluajoista lähtien. Pitkän kiusaamisen ja yksinäisyyden arvet eivät häviä koskaan ja toivonkin ettei niitä enää vähäteltäisi, niinkuin on tehty. Minä en halua niin tehdä. Haluan jotakin muuta. Haluan elää. Vain siten pystyn johonkin, jopa urheilemaan.
Hiljaisesta tytöstä tuli paksu aikuinen. Edelleen syvästi epävarma itsestään, koulukiusaamisen traumat ovat juurtuneet syvälle, eikä niistä voi päästä eroon. Olen edelleen yksi möykky ei-mitään. Omaksuttuani hassuttelijan roolin pohdin, kuinka hassua on, että tämä paksukainen lähtisi harrastamaan triatlonia. Pelonsekaisin tuntein liityin seuraan ja menin treeneihin. Kaikki muut ovat superatletteja, olin kotlettinä vähän poikkeava, mutta HelTrin jäsenet ovat ihania ihmisiä! He eivät tuominneet minua niin kuin koulukiusaajat ja myöhemmässä elämässä minä itse. Vaikka urheilullinen lahjakkuuteni onkin laiskiaisen luokkaa, olen silti tervetullut treeneihin ja treenaamiseni otetaan yhtä vakavasti kuin teräsmiesten. Itselläni oli vaikeuksia käsittää tätä, olenhan vain hassunnäköinen möykky ei-mitään, jolla on onneksi rahaa maksaa jäsenmaksu.
Itseinho vei aika pitkälle. Eilen kävi jotakin kummaa. Aurinko paistoi ja pohdin, että lähden lenkille. Hölkkäsin ja kävelin, otin aika rennosti ja nautin auringonpaisteesta. Kotiin päästyäni itkin. Fiksumpaa olisi toki ollut venytellä, mutta itkin. Itkin katkeransuloisesti. Olen toki lenkkeillyt aiemminkin, mutta tämä lienee osana alussa mainitsemaani henkistä kanttia ja kasvua. Olisiko tämä möykky ei-mitään sittenkin jotakin? Sunnuntaina on vielä uintitreenit ja silti en säästellyt ja kävin lenkillä. Tuntui hyvältä. Uintitreenitkin menivät hyvin, olin vedossa ja hyvällä mielellä. En edelleenkään ole varma onko minusta mihinkään, mutta tajuan henlkisten esteiden olemassaolon. Jos en usko itseeni, en myöskään pysty tekemään mitään. Asia, joka on pidätellyt aika kauan, sieltä kouluajoista lähtien. Pitkän kiusaamisen ja yksinäisyyden arvet eivät häviä koskaan ja toivonkin ettei niitä enää vähäteltäisi, niinkuin on tehty. Minä en halua niin tehdä. Haluan jotakin muuta. Haluan elää. Vain siten pystyn johonkin, jopa urheilemaan.
lauantai 18. helmikuuta 2012
soutaa ja huopaa
Pahin lopettamisen uhka taisi mennä ja olo on kohentunut. Fiilikset silti heittelevät jonkin verran, mutta päällimäisenä siintää kuitenkin pääsy triatlonille, tai ihan ensimmäiseksi Helsinki city Run:ille. 21 kilometriä, se on PALJON! Oli miten oli, näillä mennään. Nyt kun pysyis terveenä ja sais treenattu kunnolla, niin mikäs minua estää, jos maailmanloppu ei tule etuajassa. Aika paljon stressiä on kyllä ollut, työt takkuaa mutta jos edes reenaus onnistuisi...
Eilen kävin Heltrin kuntopiirissä. Taitaa sitäkin olla helpotettu, kun välillä mietin, että enkö tee tarpeeksi kovalla intensiteetillä, kun ei tunnut miissään. Lihaksenpaikat kuitenkin sanoivat tänään käsissä ja jaloissa, että on se tyttö jotakin tehnyt, ei vaan tietoa että mitä. Taisi kuitenkin tehdä hyvää. Olin herttaisella tuulella kuin perseeseen ammuttu karhu eilen. Kuntopiiri toi hyvää oloa, juuri sitä mitä liikunnasta lähdin alun perin hakemaan. Kaiken lisäksi Heltissä on mahtava porukka, tykkään kovasti käydä yhteistreeneissä, kun ei tarvitse miettiä mitä tekee, sen kun tekee vain. Saan miettiä töissä ihan riittävästi asioita. Mens sana in corpore sano, niinhän se oli. Menes saunaan kun kroppas sanoo, eikö?
Tänään spinningiin ja huomenna uimaan. Kevät tulee huimaa vauhtia ja puolimaratoonit, pyöräilytapahtumat ja rykäsyt odottavat. Kuntoa on vielä kohotettava, tällä tasolla edellä mainituissa tapahtumissa meikäläisen saa kerätä radan varrelta. Vaikka urheilussa kiusataan kroppaa, niin suuri osa suorituksesta taitaa kuitenkin olla henkistä laatua. Siinäkin on tekemistä, joten poistun tästä keskittymään.
Eilen kävin Heltrin kuntopiirissä. Taitaa sitäkin olla helpotettu, kun välillä mietin, että enkö tee tarpeeksi kovalla intensiteetillä, kun ei tunnut miissään. Lihaksenpaikat kuitenkin sanoivat tänään käsissä ja jaloissa, että on se tyttö jotakin tehnyt, ei vaan tietoa että mitä. Taisi kuitenkin tehdä hyvää. Olin herttaisella tuulella kuin perseeseen ammuttu karhu eilen. Kuntopiiri toi hyvää oloa, juuri sitä mitä liikunnasta lähdin alun perin hakemaan. Kaiken lisäksi Heltissä on mahtava porukka, tykkään kovasti käydä yhteistreeneissä, kun ei tarvitse miettiä mitä tekee, sen kun tekee vain. Saan miettiä töissä ihan riittävästi asioita. Mens sana in corpore sano, niinhän se oli. Menes saunaan kun kroppas sanoo, eikö?
Tänään spinningiin ja huomenna uimaan. Kevät tulee huimaa vauhtia ja puolimaratoonit, pyöräilytapahtumat ja rykäsyt odottavat. Kuntoa on vielä kohotettava, tällä tasolla edellä mainituissa tapahtumissa meikäläisen saa kerätä radan varrelta. Vaikka urheilussa kiusataan kroppaa, niin suuri osa suorituksesta taitaa kuitenkin olla henkistä laatua. Siinäkin on tekemistä, joten poistun tästä keskittymään.
maanantai 6. helmikuuta 2012
Lopetan
Kunto ei kohene, läski ei lähde, huimaa ja oksettaa. Nyt on jo helmikuu, puolimaratooni on toukokuussa samoin Giro d'Espoo. Ei jaksa, ei kulje (ei edes Helsingin bussit kun on niin paljon lunta). Moraali on vähän nyt niin ja näin. Kävin juuri kuntosalilla ja alkoipa helpolla tehdä pahaa. Hirveä väsy koko ajan, vaikka nukun kyllä yöllä, päivällä, iltapäivällä, täissä ja näköjään myös kuntosalilla.
Flunssakin oli jo, mutta meniköhän se sittenkään? Ainakin syke pompsahti korkealle heti kun lähdin kävelemään salille. Huomenna olisi HelTrin spinning, jota olen odottanu kuin kuuta nousevaa. Ekalla kerralla oli se flunssa, tokalla kerralla oli se lumikaaos ja bussit pättivät olla viemättä perille. Nyt huimaa. Ostin pyöräilykengätkin, hienot Shimanon mustat kengät (koko siro 42), kombipolkimet jaklossit sekä uusi kypärä samaan syssyyn, on helmikuu ja kaikki oli alennuksessa. Eukko itte on vaan vähän alennustilassa myös. Mikä väsyttää????
Ei tästä mitään tule. Haukkasin liikaa paskaa yrittäessäni atletiksi, pesunkestävästä kotletista ei sellaista tule. Piste. Masentaa.
Flunssakin oli jo, mutta meniköhän se sittenkään? Ainakin syke pompsahti korkealle heti kun lähdin kävelemään salille. Huomenna olisi HelTrin spinning, jota olen odottanu kuin kuuta nousevaa. Ekalla kerralla oli se flunssa, tokalla kerralla oli se lumikaaos ja bussit pättivät olla viemättä perille. Nyt huimaa. Ostin pyöräilykengätkin, hienot Shimanon mustat kengät (koko siro 42), kombipolkimet jaklossit sekä uusi kypärä samaan syssyyn, on helmikuu ja kaikki oli alennuksessa. Eukko itte on vaan vähän alennustilassa myös. Mikä väsyttää????
Ei tästä mitään tule. Haukkasin liikaa paskaa yrittäessäni atletiksi, pesunkestävästä kotletista ei sellaista tule. Piste. Masentaa.
maanantai 30. tammikuuta 2012
Takaisin satulaan
Joulu tuli ja meni, uusivuosi tuli ja meni. Palasin takaisin sivistyksen kehtoon, mikä autuus! Nykyaikaiseen sivistykseen kuuluu tietenkin myös urheilu, eihän kukaan halua olla plösö, ei edes kotletti vaikka plösö onkin. Pahan pään omistavana kotletti kuitenkin painui takaisin reeneihin. Ai että kun kuntopiirin jälkeen sattuu! Käsiä, jalkoja, vattalihoja ja persettä särkee! Sen siitä saa kun lomailee.
Pakkolomaa silti edustaa pirullinen flunssa, joka kiusasi kotlettia viikon ajan. Yksi yö meni yskiessä ja toinen niistäessä jo loput räät tulivat ihan päiväsaikaan. Jotakin oppineena (!) olin kuitenkin rauhassa urheilun suhteen sen ajan ja kyllä otti PÄÄHÄN!! Juuri pääsin merkkailemasta kalenteriini Helsinki city Run:in 5.5.2012 ja Giro d' Espoon 27.5.2012 ja pari seuran rykäsyä niin tulihan sirä rykinää välittömästi. Viikon verran podin tautia ja todettuani olevani terve, painuin taas kuntopiiriin, jonka jälkeen jalat,kädet, vattalihat ja perse olivat kipeät. Uimareenitkin tuntuivat vaan koventuneen ja hiihtämässäkin kävin.
Koska urheilun kuuluu tuottaa mielihyvää, voivat kaikki tulla nauramaan mulle maaliin edellä mainittuihin tapahtumiin. Koululiikuntatraumat istuvat sitkeässä, mutta koska nuoremmaksi en tästä tuu ja niitä haavoja voin vain nuolla katkerana tai näyttää koko maailmalle, että kyllä kotlettikin pystyy...
http://www.youtube.com/watch?v=eXAT-MThvvw
Pakkolomaa silti edustaa pirullinen flunssa, joka kiusasi kotlettia viikon ajan. Yksi yö meni yskiessä ja toinen niistäessä jo loput räät tulivat ihan päiväsaikaan. Jotakin oppineena (!) olin kuitenkin rauhassa urheilun suhteen sen ajan ja kyllä otti PÄÄHÄN!! Juuri pääsin merkkailemasta kalenteriini Helsinki city Run:in 5.5.2012 ja Giro d' Espoon 27.5.2012 ja pari seuran rykäsyä niin tulihan sirä rykinää välittömästi. Viikon verran podin tautia ja todettuani olevani terve, painuin taas kuntopiiriin, jonka jälkeen jalat,kädet, vattalihat ja perse olivat kipeät. Uimareenitkin tuntuivat vaan koventuneen ja hiihtämässäkin kävin.
Koska urheilun kuuluu tuottaa mielihyvää, voivat kaikki tulla nauramaan mulle maaliin edellä mainittuihin tapahtumiin. Koululiikuntatraumat istuvat sitkeässä, mutta koska nuoremmaksi en tästä tuu ja niitä haavoja voin vain nuolla katkerana tai näyttää koko maailmalle, että kyllä kotlettikin pystyy...
http://www.youtube.com/watch?v=eXAT-MThvvw
maanantai 16. tammikuuta 2012
Synnintunnustuksia
Lihaksen paikat ovat kipeät. Kuntopiiri perjantaina teki tehtävänsä. Sunnuntaina onnistuin kuviokellumaan jatkotekniikka-ryhmässä, vaikka muut härnäsivätkin varpaita koko ajan ja koin oloni lähinnä radantukkeeksi. Karseeta, kun ei ole pariin viikkoon oikein tehnyt mitään ja taas aloittaa, jos ei ihan alusta niin vähän takapakkia ottaneena.
Tuli kaut sitä otettua muutakin pyhien aikaan, ainakin stressiä, punaviiniä ja suklaata. Plösö on vakaasti päättänyt ryhdistäytyä ja marssi ravitsemusterapeutille, järkyttyi pahasti nykytilastaan ja otti opikseen. Hoito jatkuu, mutta kalaöljyä käskettiin lisätä ja jos kesällä näytän silakalta/ankeriaalta niin varmaan myös haisen sellaiselle.
Tein suklaantaipaisia namusia. Ajattelin raahata ne töihin muiden ihmeteltäväksi, että he lihoisivat ja mä näyttäisin hoikemmalta.
Elsa tuossa jo hyrisee, että eikö pästäis paanalle. Vielä on kyllä vähän vaaralliset kelit kömpelölle pyöräilijälle ja voi olla että reisiin tulee kylmäkin vaikka toppais, joten Elsa voi hyristä vielä hetken. Voisin sillä välin kiillottaa neitokaisen kovaan iskuun kesän tapahtumia varten.
Tänään voisin mennä hiihtämään jos löydän ladun. Tai sitten kuntosalille, jonka sijainnin tiedänkin...
Tuli kaut sitä otettua muutakin pyhien aikaan, ainakin stressiä, punaviiniä ja suklaata. Plösö on vakaasti päättänyt ryhdistäytyä ja marssi ravitsemusterapeutille, järkyttyi pahasti nykytilastaan ja otti opikseen. Hoito jatkuu, mutta kalaöljyä käskettiin lisätä ja jos kesällä näytän silakalta/ankeriaalta niin varmaan myös haisen sellaiselle.
Tein suklaantaipaisia namusia. Ajattelin raahata ne töihin muiden ihmeteltäväksi, että he lihoisivat ja mä näyttäisin hoikemmalta.
Elsa tuossa jo hyrisee, että eikö pästäis paanalle. Vielä on kyllä vähän vaaralliset kelit kömpelölle pyöräilijälle ja voi olla että reisiin tulee kylmäkin vaikka toppais, joten Elsa voi hyristä vielä hetken. Voisin sillä välin kiillottaa neitokaisen kovaan iskuun kesän tapahtumia varten.
Tänään voisin mennä hiihtämään jos löydän ladun. Tai sitten kuntosalille, jonka sijainnin tiedänkin...
maanantai 9. tammikuuta 2012
Makkaran hyvät aikeet
Ja niin joulu joutui jo taas vyötäröön... Urheilu on ollut vähän hakusessa jo jonkin aikaa, haksahdin töihin, jotka pääsääntöisesti vievät mielen- ja ruumiinterveyden ja jalo päätös onkin jättää ne hommat AINAKIN puoleksi vuodeksi. Elämä menee aina sekaisin moisessa duunissa. Oliniinku oli, se pätkä on taas ohi ja aika paljon univelkaa olikin kertyny. Yhdestä kalsaripäivästä tais tulla 4, kävin sentäs kävelemässä pakkassäässä tunnin verran kun sukset ovat ihan eri kaupungissa. Ikävä Helsinkiin...
Vuosi 2012 on kuiteskin tosi hyvän oloinen. Ilmoittauduin jo puolimaratoonille (jep, toivottavasti raatoauto on toiminnassa) HCR juostaan 5.5. Samaan syssyyn ilmoittauduin myös Giro d' Espoohin 27.5. Pääsee Elsa oikein tositoimiin. Tähän lisätään HelTrin rykäsyjä parit kappaleet ja Tour de Helsinkikin pyöräillään myöhemmin syssymmällä ja siihen vielä Lapin vaellus jne jne... Kyllä tää tästä! Vuosi alkoikin reippaasti tulipalolla, jota ei sen enempää, joten jatketaan sitten ilotulituksella! Hiihtoa kun kerta on lunta ja sitten pyöräilyä ja juoksua ja tänään aattelin mennä Seinäjoen hienoon uimahalliin kuviokellumaan...
Vuosi 2012 on kuiteskin tosi hyvän oloinen. Ilmoittauduin jo puolimaratoonille (jep, toivottavasti raatoauto on toiminnassa) HCR juostaan 5.5. Samaan syssyyn ilmoittauduin myös Giro d' Espoohin 27.5. Pääsee Elsa oikein tositoimiin. Tähän lisätään HelTrin rykäsyjä parit kappaleet ja Tour de Helsinkikin pyöräillään myöhemmin syssymmällä ja siihen vielä Lapin vaellus jne jne... Kyllä tää tästä! Vuosi alkoikin reippaasti tulipalolla, jota ei sen enempää, joten jatketaan sitten ilotulituksella! Hiihtoa kun kerta on lunta ja sitten pyöräilyä ja juoksua ja tänään aattelin mennä Seinäjoen hienoon uimahalliin kuviokellumaan...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)