Harrastan mielikuvaharjoittelua. En mitään ammattimaista, vaan todella lapsellista jota voisi hyvällä syyllä kutsua leikkimiseksi. Altaaseen päästessäni olen maailman paras uimari, jonka ennätys on 25 metriä. Siis hengissä, ajasta ei vielä puhuta mitään. Elsalla mennessäni olen tietenkin kilpapyöräilijä ja juostessa, noh, aivan tavallinen kotletti...
Mutta ennätyksiin. Tähänastinen uintiennätys rikkoontui eilen, kun polskin 50 metriä altaassa ja jäin henkiin! Tyylipuhtaaksi suoritusta ei voi sanoa, vasen käsi tuppaa uppoamaan kun otan happea ja jalat tekee mitä sattuu, mutta koska homma alkaa luistaa, olen ihan iloinen!! 750 metriä on vielä kylläkin kaukana, mutta yrittäkööt estää ken voi, mä sen sprintin vielä pyyhkäsen.
Elsa taas on vikkelä kaveri. Tähän astinen huippunopeus työmatkalla on ollut 31km/h ja tänään mittari kävi 33km/h kohdalla! Valitettavasti tie loppui kesken ja kiihdytys jäi siihen, mutta kotletti se parantaa kuin sika juoksuaan! Enää en kauhistu käsijarruja tai kumaraa ajoasentoa niin paljon kuin ihan aluksi, mutta jalankulkijoita, jotka eivät katso eteensä sitäkin enemmän.
Kylki alkaa olla venähdyksen jälkeen jo paljon parempi, juoksemassa en kyllä ole käynyt aikohin ja ensi viikonloppuna (!) seuran syysleirillä saakin miettiä, että miten näitä jalkoja taas liikuteltiinkaan... Ans kattoo nyh. Mutta ennätyksiä on tehty ennenkin, viimeksi henkilökohtaisia tällä viikolla.
maanantai 31. lokakuuta 2011
perjantai 28. lokakuuta 2011
Hiki tuli puli puli ja vamma
Olen ihan villiintynyt uintiin. 2 kertaa viikossa on uimakoulu ja kerran käyn seuran alkeisharkoissa. Tälläiselle kuviokellujalle on iso juttu kun potkut, käsivedot ja jopa hengitys alkaa mennä sinnepäin kun pitäis. 25 metriä on pitkä matka (750 metriä vielä pidempi...) ja sen pääsen jo! Tosin päässä pitää stopata puuskuttamaan, mutta kyllä se vielä... Uimakoulussa opeteltiin käännöksiä, taidampa kokeilla sellaista ensi kerralla seuran vuorolla. Saa kanssaumarit kunnon naurut!
Ei mitään hyvää, ettei vielä parempaa. Olen tainnut saada ensimmäisen virallisen urheiluvamman! Ei hajua mistä se tuli, mutta kylki on ollut kipeä ja voimaton muutaman päivän. Olisinko huhkinut uima-altaassa liikaa? Kellun kuitenkin. Ei se niin haitannut uimassa, mutta muuten välillä pistää melki polvilleen. Tyhymää. Kun nyt kevätpuolella pysyis plösö ehjänä.
Hikiäkin pitää puskea nahastaan ulos. Kuntopiirissä sitä taas lensi niin, että silmälasit sumeni. Tippa linssissä plösö painaa pinkissä paidassaan varsin testosteronipitoisessa piirissä. Hittolainen, hyvin mä pärjään! Äijät ovat niin hassunkurisiä ähkiessään, että pösöä ihan huvitti. Parasta kuitenkin (miehet siis ovat kivoja, juu-u) on se, että jaksan tehdä kuntopiiriä paljon paremmin kuin aluksi!! Jotakin on siis tapahtunut!! Kylki tosin esti vähän osassa liikkeitä ihan lege artis-suorituksen (siis mähän teen vain tyylipuhtaita suorituksia [kuolee nauruun]) ja se harmittaa. Paranis nyh, niin pääseen vähä revitteleen Elsalla. Elsalla on uusi lesta (huom.pohojammaan kaunista kiältä ja tarkoottaa pyörän satulaa) ja siinä on vaaleanpunaista. Nam
Ei mitään hyvää, ettei vielä parempaa. Olen tainnut saada ensimmäisen virallisen urheiluvamman! Ei hajua mistä se tuli, mutta kylki on ollut kipeä ja voimaton muutaman päivän. Olisinko huhkinut uima-altaassa liikaa? Kellun kuitenkin. Ei se niin haitannut uimassa, mutta muuten välillä pistää melki polvilleen. Tyhymää. Kun nyt kevätpuolella pysyis plösö ehjänä.
Hikiäkin pitää puskea nahastaan ulos. Kuntopiirissä sitä taas lensi niin, että silmälasit sumeni. Tippa linssissä plösö painaa pinkissä paidassaan varsin testosteronipitoisessa piirissä. Hittolainen, hyvin mä pärjään! Äijät ovat niin hassunkurisiä ähkiessään, että pösöä ihan huvitti. Parasta kuitenkin (miehet siis ovat kivoja, juu-u) on se, että jaksan tehdä kuntopiiriä paljon paremmin kuin aluksi!! Jotakin on siis tapahtunut!! Kylki tosin esti vähän osassa liikkeitä ihan lege artis-suorituksen (siis mähän teen vain tyylipuhtaita suorituksia [kuolee nauruun]) ja se harmittaa. Paranis nyh, niin pääseen vähä revitteleen Elsalla. Elsalla on uusi lesta (huom.pohojammaan kaunista kiältä ja tarkoottaa pyörän satulaa) ja siinä on vaaleanpunaista. Nam
tiistai 25. lokakuuta 2011
Elsa
kun kerran hurahdetaan niin hurahdetaan kunnolla. Tähän asti, ja viimeiset reilun 10 vuotta, olen fillaroinut joka paikkaan (kouluun, töihin, harrastuksiin, puuhun, kiveen ym. ym.) Tunturilla, mutta onhan se jo vähän elähtänyt ja raskastekoinen. Triathlonissa kuuluu mennä LUJAA, eikä tuolla pääse lujaa. Kaiken lisäksi se on korjattu rautalangalla ja jeesusteipillä. Mutta ei kolise enää, ei. On se silei vähän traktori...
Plösö tuumii taas, että uudenhan sitä tarvii ja haukkoo henkeään hintoja tiiraillessa. Pakko kysellä ympäriinsä pyörien ominaisuuksista ja kun ymmärtää ammattitermeistä suunnilleen 0%, niin lähtökohdathan ovat jo hyvät. Kalliitakin tosiaan ovat, mikä eteen.
Rohkaistuin kuitenkin ja otin yhteyttä kaveriin, joka on kilpapyöräilijä. Hän onkin ihan positiivisesti innostunut aiheesta ja sovimme, että menen sovittamaan hänen cyclocrossariaan. Siis ei maantiepyörää, jota joku jo ehti ehdottaa. Ei muuta kun satulaan ja menoksi. Hutera vehje ja ajoasentokin on ihan kauhea. Hieno homma, kyllä tällä vielä vammoja saadaan aikaan. Kaverini halusi kuitenkin myydä cyclonsa minulle ja keskitasoista angstia kokien löimme kättä päälle. Sitten säädettiinkin ajoasennot ym ym kohdalleen, sain rautaisannoksen polkupyörätietoutta, josta taas ymmärsin ehkä murusen ja ennenkuin ehdin tajutakaan oli autoni takakontissa pyörä. Tää on kuin kilpaponi tuntsaan verrattuna ja asuu siis asunnossani. En vieläkään tiedä miksi lausahdin ovesta sisälle tullessani, että "tervetuloa kotiin, Elsa". Pyöräni nimi on siis Elsa. On se hieno.
Plösö tuumii taas, että uudenhan sitä tarvii ja haukkoo henkeään hintoja tiiraillessa. Pakko kysellä ympäriinsä pyörien ominaisuuksista ja kun ymmärtää ammattitermeistä suunnilleen 0%, niin lähtökohdathan ovat jo hyvät. Kalliitakin tosiaan ovat, mikä eteen.
Rohkaistuin kuitenkin ja otin yhteyttä kaveriin, joka on kilpapyöräilijä. Hän onkin ihan positiivisesti innostunut aiheesta ja sovimme, että menen sovittamaan hänen cyclocrossariaan. Siis ei maantiepyörää, jota joku jo ehti ehdottaa. Ei muuta kun satulaan ja menoksi. Hutera vehje ja ajoasentokin on ihan kauhea. Hieno homma, kyllä tällä vielä vammoja saadaan aikaan. Kaverini halusi kuitenkin myydä cyclonsa minulle ja keskitasoista angstia kokien löimme kättä päälle. Sitten säädettiinkin ajoasennot ym ym kohdalleen, sain rautaisannoksen polkupyörätietoutta, josta taas ymmärsin ehkä murusen ja ennenkuin ehdin tajutakaan oli autoni takakontissa pyörä. Tää on kuin kilpaponi tuntsaan verrattuna ja asuu siis asunnossani. En vieläkään tiedä miksi lausahdin ovesta sisälle tullessani, että "tervetuloa kotiin, Elsa". Pyöräni nimi on siis Elsa. On se hieno.
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Osa 1, aloitus
Kas niin, ihka aito ylipainoinen sohvaperuna hurahtaa urheiluun. Eihän tämmöistä tapahdu kuin telkkarissa ja käsittämättömissä dokumeteissa. Joku vinksahdun kuitenkin kävi. Elettiin elokuuta 2011 ja sohvaperuna istui sohavalla telkkaria katsellen. Kuinkas muutenkaan... Ystäväni hurahti juoksuun, mutta pelkkä juokseminen on, noh, pelkkää juoksemista. Ainakin minun mielestäni. Telkkarissa tehtiin kuitenkin asiat toisin ja eräs toinen plösö laitettiin triathlonille. Katselin silmät tapilla, että olisko totta, voisinko minäkin... Niin hienolta se näytti. Ei auta, sanoi nauta ja etsi netistä sopivan oloisen triathlon-seuran. Varovaisesti kyselin, että ottavatko ollenkaan aloittelijoita riveihinsä ja kun vastaus oli kyllä, liityin seuraan. Rohkea rotan syö, tuumin.
Innokkaasti odottelin syyskuuhun kun teenien kerrottiin alkavan ja -noh- hieman ihrojani häpeillen läksin mukaan jopa uimaharkkoihin osaamatta kroolata yhtään. Kellun kyllä, siitä se rasvakudos pitää huolen, ja uin primitiivisammakkoakin hitaasti, mutta ryhmähän oli tarkoitettu aloittelijoille. Mukaan siis. Mitä vielä, kaikki muuta polskivat kuin kalat ja minä perässä omituista sammakkoani... Onneksi ohjaaja on pitkämielinen ja sanoo, että voin uida radan päähän niin kuni haluan kunhan harjoitus on tehty. Monia harjoituksia sitä tehtiinkin ja kappas, kiinnostus vaan kasvoi! Kerta kerran jälkeen osaan paremmin, en tiennyt sellaista tapahtuvan 31-vuotiaana. Luulin, että puupää on myöhässä, mutta kun opinhan minä. Siis se, joka koulun liikunnan tunneilla valittiin viimeisenä joukkueeseen! Atletiksi on vielä matkaa, sen huomasin kuntopiirissä, jossa huhkin itseni a) hikeen b) kipeäksi. Mutta koska pää on puuta eikä siedä periksi antamista, en siis antanut periksi ja muutaman kerran jälkeen kuntopiiri sujuu jo varsin kivasti, joskaan staattisia vatsalihaspitoja en vaan saa pidettyä ja vaikerointi alkaa kohtalaisen aikaisessa vaiheessa... Öh. Pikku arpi muuten hyvässä.
Kotletti viihtyy reeneissä. Välillä touhu saa maanisiakin piirteitä, mutta ei ollenkaan tunnu siltä, että se olisi paha asia. Tavoitteitakin on, ensi kesänä sprintti hengissä maaliin! Seuraavaksi: pyörän selkään!
Innokkaasti odottelin syyskuuhun kun teenien kerrottiin alkavan ja -noh- hieman ihrojani häpeillen läksin mukaan jopa uimaharkkoihin osaamatta kroolata yhtään. Kellun kyllä, siitä se rasvakudos pitää huolen, ja uin primitiivisammakkoakin hitaasti, mutta ryhmähän oli tarkoitettu aloittelijoille. Mukaan siis. Mitä vielä, kaikki muuta polskivat kuin kalat ja minä perässä omituista sammakkoani... Onneksi ohjaaja on pitkämielinen ja sanoo, että voin uida radan päähän niin kuni haluan kunhan harjoitus on tehty. Monia harjoituksia sitä tehtiinkin ja kappas, kiinnostus vaan kasvoi! Kerta kerran jälkeen osaan paremmin, en tiennyt sellaista tapahtuvan 31-vuotiaana. Luulin, että puupää on myöhässä, mutta kun opinhan minä. Siis se, joka koulun liikunnan tunneilla valittiin viimeisenä joukkueeseen! Atletiksi on vielä matkaa, sen huomasin kuntopiirissä, jossa huhkin itseni a) hikeen b) kipeäksi. Mutta koska pää on puuta eikä siedä periksi antamista, en siis antanut periksi ja muutaman kerran jälkeen kuntopiiri sujuu jo varsin kivasti, joskaan staattisia vatsalihaspitoja en vaan saa pidettyä ja vaikerointi alkaa kohtalaisen aikaisessa vaiheessa... Öh. Pikku arpi muuten hyvässä.
Kotletti viihtyy reeneissä. Välillä touhu saa maanisiakin piirteitä, mutta ei ollenkaan tunnu siltä, että se olisi paha asia. Tavoitteitakin on, ensi kesänä sprintti hengissä maaliin! Seuraavaksi: pyörän selkään!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)