Kotletti on ollut laiska bloggaamaan, mutta täältä pesee ja linkoaa kun taas kerrankin raapustan jotakin!
Taisin viimeksi kirjoittaa rykäsystä, elämäni ensimmäisestä triathlonista. Mainio kisa ja siitä jäi nälkä ja jano parantaa ja , rehellisyyden nimissä, parannettavaahan on ja reilusti. Ikävää toisaalta olisi jos vetäisisin pohjat heti kärkeen ja siitä valuisin alaspäin. Ei sillälailla, ei plösön tapa toimia.
Rykäsy ei kuitenkaan jääny ainoaksi triathloniksi. Helsinki City triathlon eli HCT järjestettiin Helsingin uimastadionilla 25.8.2012 anno domini heti Plösön lapinvaelluksen jälkeen. Hädin tuskin olin yötä nukkunut ja oikea lonkka vihoitteli jotakin rasitusta 5 päivän tunturitaapertamisen jälkeen, mutta kun pää on umpiluuta ja homma jo maksettu niin eiku menoksi! Ystäväni Englannista oli mukanani ottamassa valokuvia ja sai hänkin tuta suomalaista urheilujuhlaa. Tykkäsin tosi paljon HCT:sta. Uintia 300 metriä altaassa (100m kierroksia) 10km pyöräily ja 3km juoksu. Uinti takkusi jonkin verran ja juoksu vasta takkusikin, mutta pyöräily meni ihan lentäen, siitä pidin eniten! Armas Elsa-pyöräni suorastaan lensi ylämäet ja kiiti alamäet ja mä vaan yritin pysyä ohjaimissa kiinni, ei paha! Juoksu oli takkuista, lonkka vihoitteli, lapinreissu painoi muutenkin jaloissa, mutta en silti jäänyt viimeiseksi!!! Naiset, jotka ohitin pyörällä ohittivat mut juostessa ja sijoitus oli neljänneksi viimeinen, eli EI VIIMEINEN!!! Ihan loistavaa! Ylitin itseni. Sain mitalinkin ja kohta näiden takia saa miettiä isompaa asuntoa ;)
Eli plakkarissa 1 puolimara ja 2 triathlonia. Ei siinä vielä kaikki. Koitti syyskuun 2. päivä. Olin pessyt Elsan kiiltäväksi ja suuntasin Velodromille. Jännitti niin maan perhanasti, kun säätiedotus oli sanalla sanoen epävakainen. Tour de Helsinki on kuitenkin 140km fillarilla sotkien. En ollut ikinä ajanut niin pitkästi ja ankaran pohdiskelun jälkeen liityin 20km/h keskinopeusryhmään. Mietin jo nopeampaakin, mutta matka on niin pitkä, että mieluummin säästelen pitkään (ja oli muutenkin tuulinen päivä, olis voimat huvennut tavallista nopeampaan) ja repäsen loppukirin. Valintani oli oikea. Hitaassa sunnuntaipyöräilijäryhmässä oli mukavia ihmisiä ja juttelin paljon heidän kanssaan. Reitin varrella oli 4 tankkauspistettä, mutta viimeisellä en pystynyt syödä enää yhtään banaania. Väänsin väkisin naamastani alas yhden geelin, että jaksan varmasti. Tankkaus oli kyllä onnistunut, enkä ollut nälkäinen tai väsähtänyt missään vaiheessa. Joukon keskellä oli helppo ajaa, edessä yksi jeppe halkoo tuulta, sivuilla toiset pysäyttämässä sivutuulta. Välillä kyllä tuli mieleen, että olisin ehkä voinut mennä nopeampaankin ryhmään, mutta en ottanut mitään irtiottoja, juttelin vaan mukavia triathlonista kanssapyöräilijöiden kanssa. Mutta siinä vaiheessa kun pyörän mittari näyttä 125km, tää tyttö lähti. Tympi vähän se hissutteli ja lähin meneeee... Maaliviivan yli ei vaan saa tulla hyvävoimaisena vaan kaikkensa antaneena ja mieluiten ikenet verta vuotaen. Tämä toteutui. Paitsi se ienvuoto. Todellisuudessa loppukirini oli n. 18km, Elsan mittari valehteli vähän. Mua peesasi koko kirin ajan toinen kilpailija ja saimme saman ajan! Paitsi että mä olin vähän parempi :P n. ½-1 pyöränmittaa... Velodromilla alkoi jo vähän sataa ja kun loput keskariryhmämme kilpailijat tulivat maaliin, he ihmettelivät mulle: "Minkä sätkyn sä oikein sait?" Sätkynpä hyvinkin :D Kokemus oli hieno ja ensi vuonna uudestaan! Kovemmassa keskariryhmässä (Vapise Stuppi).
Eikä SIINÄKÄÄN vielä kaikki. kun kerran urheillaan niin urheillaan sitte! Puolimara nro 2 oli nimeltään Kaisaniemen juoksu. Reitti oli kummallinen, kolme n. 7km kierrosta pitkin Helsingin katuja, joita ei ollut suljettu tapahtuman pienuuden vuoksi (ja ehkä siksi, että jotakin katuja on hivenen hankala sulkea) niinpä jumbo taapertaja huohottaa numero 373 mahaan kiinnitettynä ja väistelee auringosta nauttimaan tulleita kansalaisia. Oli kaunis päivä ja plösö oli laittanut liian paksun paidan päälle... Hikihän siinä sitten tuli :P Toisella seiskalla tuli myös geelinpaikka ja tempaisin yhden. Siitä seurasi ihan hirveät vatsanpurut ja kylkiäisinä (!) kylkikramppi. Ei auta sanoi nauta ja jatkoi eteenpäin. Hitaasti, mutta kuitenkin. Keskeyttäminen ei käynyt mielessänikään, ainoastaan mietin, että vieläköhän ajanottajat ovat paikalla... Jumbona maalissa ajalla 2:38:04 joka on 8min parempi kun HCR:n nettoaika ja 10 min parempi kun bruttoaika. Sain siis kunnian päättää 82. Kaisaniemen juoksun. Eli jumbona maaliin, ihan naattina. Ei pöhkömpi elämäni ensimmäinen kausi kestävyys--- tai ylipäänsä minkään urheilun parissa.
