Läskiä lotinaa

Olen seurani paksuin ja hitain triathlonisti. Ei sinänsä estä yrittämästä ja puremasta hammasta, mutta kyllä välillä hävettää. En muista että olisin erittäin hoikka ollut koskaan, saati urheilullinen (vaikka minulla on tämä jumalainen sumopainijan vartalo). Itse asiassa jos olisin ollut, en varmaankaan olisi lähtenyt harrastamaan triathlonia, mistä sinänsä saan kiittää ruokahaluani. On meinaan hieno laji ja erityisen iloinen olen uusista mahtavista ystävistä, joita seuraan liittyminen on tuonut mukanaan. Mutta olen silti aika poikkeava. Tammikuun aikana ajattelin elää terveellisesti ja olla syömättä suklaata. Flunssa ja lopulta varvasvamma haittasivat treenausta jonkun verran, mutta lopullinen isku iski 1.2. kun kävin vaa’alla. Kiloakaan ei ollut pudonnut. Näilläkö sitä pingotaan ensi kesänä Joroisilla??? Juoksua paino haittaa eniten ja se kun on viimeisenä ja väsyneenä tyyppi painaa puolimaratoonille, niin appajee eihän siinä hyvin voi käydä. Kävin kyllä parilla yksityisellä uintitunnilla ja valmentaja oli oikein ystävällinen ja sanoi että kellun hyvin (rasva kelluu) mutta olen hidas ja tekniikka on alkeellista. Ainoa, missä voinen vähän lisätä vauhtia itse kisassa on pyöräosuus. On sentäs vähän reittä millä veivata. Kerrankin synkistellessäni paksuja reisiäni, ystäväni puuskaisi että ”sähän nostelet 100kg jalkaprässissä, ei ne siitä ohene”. 100 kg jalkaprässissä on 4 x 25 kg joista yhden kerran pudotin varpaalleni, joka siitä suivaantuneena muuttui siniseksi ja turposi aika vaikuttaviin mittoihin. Ei sitten juosta, hyvä kun kengän sai jalkaan. Lätkäise siihen sitten tää massa joka askeleella. Ei hyvä. Jatkoin siis uintitreenejä niin, että iho moittii kloorivettä. Pyöräkenkää sovitan (on aika kaponen) ensi viikolla. Starttiin on 167 vuorokautta. Ulkona on loskaa. Voisin käydä kellumassa ennen kuin suuntaan viikonlopuksi kotimaisemiin.

sitä-sun-tätä

Jokohan sitä pääsisi sairastelun jäljiltä treenaamaan toden teolla. Ainakin juoksukengät ja spinningkengät sekä uimapuku ovat olleet jo käytössä tämän vuoden puolella. Eilen olin spinningissä. Huh mitä rääkkiä, veivasin kun miuli, eturivissä. Pelkään tosin että ahterini katselu vei takana olijoilta ruokahalun n. viikoksi mutta eipähän ole mun ongelmani. Kotiin päästyäni olin hikinen, nälkäinen ja väsynyt. Suihkuun, ruokaa ja nukkumaan. Aamulla hämmästyin, että pääsen vielä kävelemään!? Enkö veivannutkaan tarpeeksi tehokkaasti?? Noh, vielä ehtii. Oikeastaan odotan pääseväni ulos pyöräilemään, mutta en oikeastaan uskalla kun tiellä on yhtään jäätä. Taitaa olla parempi veivata sisätiloissa toistaiseksi.
 Olen käynyt uimatunneillakin. Opettajan mielestä tilanne ei ole toivoton ja yliliikkuvuus olkanivelessä on vaan eduksi. Saan hyvin käden eteen vedon alussa, mutta lihaksisto ja kesätvyyttä ja -kyllä- sitä tekniikkaa pitää hioa hioa hioa hioa ja harjoitella. Mutta kuten pyörän kanssa, odotan pääsyä ulos ja avoveteen.
 Juoksu taitaa olla ainoa jota olen harrastanut ulkona, onhan mulla sentään nastalenkkarit!! Hidaste menoa, paitsi jos GPSää on uskominen, oli huippunopeus 21km/h ja hitain 4km/h samalla lenkillä n. 1 kilometrin välein. Alan epäillä että minulle valehdellaan. Etenkin kun juuri nyt tarkistin ja rannetietokone näyttää ko. lenkin maksiminopeudeksi 179,1km/h. Olen nopeampi kuin arvasinkaan :P
 Nyt on olo ihan hyvä. Onneksi starttiin on vielä 176 päivää, koska eilen spinningin jälkeen mietin kuinka siitä pitäisi vielä lähteä juoksemaan, olin aika puhki vasta tunnin veivaamisen jälkeen. Eikun harjottelemaan...

Hiljaa hyvä tulee

Tauti alkaa hellittää ja plösö on päässyt jo ladulle ja uima-altaaseen. Saldona 4 kaatumista, 2 alamäessä ja 2 ylämäessä. Tasamaalla sentääsn pysyin pystyssä. Altaaseenkaan en hukkunut. Hyvä niin. Kunto on kyllä ihan rempallaan pitkän sairastelun jäljiltä ja plösön olisi korkea aika tehdä jotakin asialle. 182 vrk armonaikaa the starttiin enkä vieläkään osaa uida, pyöräillä tai juosta. Noh, fiilispohjallahan tässä ollaan matkassa.
 Tänään olisi tarkoitus kirmailla vähän sisäradalla. Jos jaksan kierroksen, niin hyvin menee. Jos jaksan 2, menee jo tosi lujaa. Kolmesta todennäköisesti pökrään ja oksennan. Katsotaan sanoi lääkäri. Jos fiilistä piisaa ja energiaakin ja aikaa, menen vielä lillumaan uima-altaaseen, klo 18:30 pitäisi ehtiä jo toiseen harrastukseen (kyllä, minulla on sellainenkin) eli maalaamaan öljyväreillä! Ei seinää tai huonekaluja vaan tauluja. Ehkä postitan tännekin jotakin, ehkä en. 
 Treenii treenii nyt vaan. Terveelliseen tammikuuhun oli alunperin kuulunut ankaraa reeniä, mutta tää tauti muutti suunnitelmat ja olen pysynyt vaan erossa suklaista. mItä painoon tulee... Noh, en ole käynyt vaa'alla enkä käy ennen helmikuuta. Veikkaan kuitenkin että mitään ei ole tapahtunut. Eli pitäkää silmänne auki Finntriathlonin maaliviivaa, viimeisenä tulee hassunnäköinen tyyppi joka todennäköisesti virnuilee typerästi ja kaatuu maahan sen jälkeen ;)