Mukavuusalueella

Sairastelu on niin perseestä ettei ole tosikaan. Varsinkin semmoinen olen-vähän-kipeä-mutta-en-kuitenkaan -tyyppinen flunssanpoikanen. Sitä on nyt jatkunut ihan riittävän kauan ja eilen uskaltauduin juoksemaan hallissa radalla. Alkuun meno oli tosi kankeaa, mutta olo alkoi parantua kierrosten kuluessa ja vipat pari kierrosta vetäsin vähän reippaampaa tahtia. Tässä en-osaa-sanoa-olenko-sairas -tilassa pyörrytysoksennus -olo tulee kuitenkin jo sykkeessä 160 kun normaalisti meinaan oksentaa ja pyörtyä vasta sykkeessä 170 ja yli. Päätin kuitenkin niin kauan kun "tautia" riittää, pysyä mukavuusalueella. Ok ok, voitte käskeä mut pysymään petissä, mutta ei tämä tunnu menevän ohi silläkään. Kokeiltu on, yksi ab-kuuri ja kilokaupalla särkylääkkeitä nielleenä aion kuitenkin heilua kevyesti. Eilinen juoksu ainakin paransi oloa.
 Kevyt liikunta on kuitenkin yllättävän vaikeaa. Juostessa sitä tulee lisättyä vauhtia huomaamatta, uidessa tulee vedettyä ehkä ainakin yksi altaanmitta kovaa (jolloin tekniikka särkyy) ja spinningissä ne kovat osuudet tulee vedettyä, noh, kovaa. Ei malta, ei usko että mukavuusalueellakin VOI liikkua. Tänään menen ulos lenkille ja hölkkään. Kevyesti. Nautin auringonpaisteesta.

Herkistelyä

Nyt iski kyllä kaikkien aikojen kummallisin bugi. Viikon kestävä hirmuinen migreeni ja pienen pieni kurkkukipu. Tautinen uupumus kruunasi koko komeuden ja eiku akka vaakatasoon taas. Töistäkään ei tullut mitään kun valopallot tanssivat silmissä, eikä siinä tilassa luova työ oikein onnistunut. Joku mekaanisempi olisi ehkä vielä käynyt laatuun, mutta kirjoita nyt siinä tieteellistä tekstiä. Ei muuten onistu.
 Luulin jo tervehtyneeni ja läksin lenkille. Päästä irtosi pari litraa räkää puolen tunnin aikana ja kun syke kohosi 160 tienoille, luulin tukehtuvani limoihini ja piti jäädä kakistelemaan tienposkeen. Tosi somaa ja naisellista. Pitääpä muistaa ne nenäliinat mukaan lenkille. Kurkussa oli vähän tuntemuksia, mutta muuten eräs tuttu ylämäki, joka saa minut aina puuskuttamaan, meni kohtalaisen kevyesti. Lihakset siis tarvitsevat lepoa,on kai se ukottava sekin. Noooh, ei tässä vielä kaikki. Seuraavana päivänä läksin hiihtelemään ja hiihdin ystäväni kanssa -öö- jonkin matkaa hissukseen. Olo oli jo oikein mainio, kun ystäväni lämmitti saunan lenkin päälle ja pääsin saunomaan. Laskin itesni terveeksi. Oli sunnuntai. Maanantaiaamuna läksin savateen vaaleanpunaiset nyrkkeilyhanskat kassissa ja ah ja voi, alkulämmittelyssä kurkussa alkoi tuntua ikävältä ja säkkitreenissä silmissä sumeni enkä tahtonut jaksaa tunnin lopuksi pidettävää kuntopiiriä vaan halasin säkkiä ja päässä tuntui oudolta. Ei perse!!! En tahdo olla kipeänä!!! Ei auta sanoi nauta ja läksi lääkäriin. Perinteisella haulikkohoidolla mennään taas, päällä antibioottikuuri, kipulääkkeet ja migreenilääke. Päätä särkee vaihtelevasti, mutta kevättä kohden mennään. Treenataan sitten vaikka mielikuvilla, viimeksi karsin uinnissa 5 vetoa 25 metrillä treenaamatta. Viime yönä oli vuorossa juoksutekniikkaunet :D

Musculus mysticus

Olen pikkuhiljaa alkanut epäillä, että minulla on lihas. Oireita on ollut jo jonkin aikaa, mutta virallista vahvistusta asialle ei ole tullut. Oireet ovat huomattavan epämiellyttävät, kipua ja kankeutta, mutta toisaalta samasta syystä tarkastelun alaisena on ollut kauan kadosissa ollut vyötärö. Voisivatkohan nämä liittyä toisiinsa? Perjantaisen läskimaharääkin jälkeen vatsan seudulla on ollu outoa kipuilua, joka ei siis johdu ylenmääräisestä jäätelön/suklaan/sipsien ahmimisesta, vaan tarkempi tilastollinen analyysi johtaa suoraan sylttytehtaalle eli kuntopiiriin. Kivun sijainnin perusteella anatomian kirjaan katsottuani syypää oireiluuni voisi olla Musculus rectus abdominis, eli suora vatsalihas, jonka kuka tahansa nähtyään tunnistaa kansankielellä sixpackiksi. Mutta, suomalaiskansallisen melankolian ja ankeuden siivittämän sananlaskun mukaan, "kell' sonni on se sonnin kätkeköön." Eikun onni. Tai edes se sixpack. Niinpä varovaisena ihimisenä kätkin musculukseni visusti pehmeään kuoreen, ettei sille pikkuraukalle vain sattuisi mitään pahaa. Kirurgian opettaja sanoi muinoin rasvakudosta "naiskudokseksi", se kun tekee naisista ihania, pehmeitä ja pyöreitä. Tuolloin sivuutimme kavereiden kanssa kommentin omaan kategoriaansa, mutta nyttemmin voinen vedota tähän määritelmään jos joku kysyy, mihin piilotin sixpackini. So far so good, kisa-asu tilattu ja Joroisiin aikaa 130 vrk.

Uimahallissa

Uimahalli on mielenkiintoinen paikka. Siellä voi viettää aikaa ihan huvikseen tai treenata ku miuli. Itse olen hieman hybridi. Uimahalli on myös erinomainen paikka tirkistelyyn. Valitettavasti (siis heteronaisena) en pääse tirkistelemään miesten pukukoppiin, mutta pieni taiteilija minussa haluaa tirkistellä myös naisia. Ihmiset ovat pitkiä ja pyöreitä (mutta kuka on se soikea? Vanha vitsi, pahoittelen) ja kaikki sulassa sovussa nakuna suihkussa. En välttämättä pidä kauniina ruipeloita tai mahdottoman treenattuja kroppia, mutta kerran meinasin sanoa eräälle naiselle että hän on todella kaunis. En uskaltanut, ettei kommentti olisi vaikuttanut tungettelevalta. Olisi pitänyt varmaan selitellä että olen kuvataiteilija (jep, pimeä puoli) ja hänessä olisi potentiaalia malliksi.
 No, altaaseen. Sillä osastolla voi sentään tirkistellä miehiäkin, ei heillä nyt NIIIN paljoa vaatetta ole päällä, heh heh. Aloitin treenit ja uin ekat 50 m kun uimalasit alkoivat painaa varsin kovasti. Pysähdyin päätyyn ja aloin vatkata laseja. Muuan vanhempi naishenkilö pysähtyi siihen myös ja kysyi, etää falskaavatko lasini. Sanoin että ei, ne painaa. Hän alkoi selitää kuinka oli antanut lasinpesuvinkin eräälle nuorelle miehelle, joka oli kiitollisena puristanut rouvan kättä. Rouva ei lopettanut tähän vaan kertoi kuinka kiitollinen hän on toivuttuaan aivoverenvuodosta ja että tämän vuoden teemana "kehu itseäsi kerran tunnissa". Totta, ei sitä kukaan muukaan tee. Rouva sanoi että minun tulisi kehua itseäni joka vedolla uimahallissa. Puristin rouvan kättä, sanoin kiitos ja hyvää jatkoa ja aloin kehua itseäni. "Vähänkö mä oon hyvä" -loiskis- "mä oon ihan sairrrraan hyvä" -molskis- "ei oo mua parempaa! -plätsis- ja niin edelleen. Oli muuten hauska uinti.
 Nyt on taas vähän kremppaa, kipeytynyt pakara estää juoksun ja hermostunut huuliherpes uinnin. Ajattelin kyllä korjata nuo pikku propleemat ja jatkaa siitä mihin jäin. Mä oon ihan hemmetin hyvä. Kehukaa itseänne!