Urheilu on rumaa

Terveisiä Espanjasta! Ihan työmatkalla täällä, mutta otin kuitenkin Amerikassa, baarissa ja löytötavaratoimistossa olleet oranssit juoksukenkäni mukaan. Kelit hivelee hipiää ja kävin pariin otteeseen juoksemassakin. Perinteisenä ongelmana tietenkin se, että eksyn. Aina. Kaikkialla. Se ei kuitenkaan ole pointti, vaikka kartta taisi kyllä olla pahanpäiväisesti viallinen.
Urheilu on rumaa. Luin Seppo Nuuttilan ja Pauli Kiurun kirjan Triathlonista ja ihan hirveän irvokkaita nuo teräsmieskilpailut! Ihmiset pökräilevät ja ryömivät maaliin, kakkivat housuun jne. Ei mitään ylettömän hohdokasta, yök. Itse ajattelin pysyä sen verran lyhyillä matkoilla, että pysyn sisä- (ja kisa-) siistinä, mutta hikeä ja räkää on vaikea välttää. Ennen räntäsateita oli pakko päästä pyöräilemään Elsalla ja veivasin 1,5h. Ei mitään extremematkaa, mutta kun satoi milloin mistäkin suunnasta ja oli melko vilpoisakin, niin nopeus ei kyllä päätä huimannut. Tähän väliin mainos: Gore-tex on hyvä materiaali, vesi menee kengänsuusta sisään sateessa, muttei tule ulos. Housuissa sama juttu. Olin siis likomärkä loppujen lopuksi. Reidet olivat kirkuvan punaiset kun pääsin kotiin ja räkää oli kaikkialla. Uskomatonta, kuinka se irtoaa kun vähän huhkii! Niiskuteltuani jonkin aikaa tuollakin lenkillä päätin tyhjätä nenäni yksinkertaisella töräytyksellä. Tilanne olisi ehkä vaatinut kaksinkertaisen töräytyksen ja kiertoliikkeen tai sakset, koska räkä jäi roikkumaan nenään. Aika hieno toisaalta, ainakin 10 cm! Kurjaa vain, että kaikki vaatteet menivät pesuun.
Täällä Epsanjassa minä friikki hölköttelen T-paidassa ja juoksucapreissa +19 asteen lämmössä kun paikalliset vetävät takkia ja kaulahuivia ylleen. Räkä irtoaa silti. Sama niiskutusilmiö ilmaantuu kilometrin X kohdalla ja kurkkukin vaikuttaa tukkoiselta. Päätän siis töräyttää, kurkun kautta koska sylkeminen on loppujen lopuksi helpompaa. Tällä kertaa mittaa on varmasti yli 15 cm ja kiertoliikkeen seurauksena silmälasin linssiin lää jälki. Räkä linssissä takaisin hotellille, ei auta sano nauta. Selkä suorana ja ylväästi, vaikka räkä poskella.

Oman elämänsä teräsmies

Ui 2,4 mailia. Pyöräile 112 mailia. Juokse maraton. Ole ylpeä itsestäsi lopun ikääsi. Näin kirjoitti John Collins, triathlonin "isäukkeli". Ihan varmasti. Triathlonhan taisi olla loppujen lopuksi isojen poikien saunassa (jos pojilla oli saunaa Honolulussa) keksimä pullistelulaji. Olen onnellinen, että lyhyempiä matkoja on tarjolla.
Mielestäni voin olla ylpeä itsestäni joka kerta kun treenaan. On ollut aikoja, kun käsittelin pahaa mieltä kokolailla eri tavalla kuin lähtemällä juoksemaan. Haluan olla ylpeä itsestäni aina kun treenaan. Haluan olla ylpeä itsestäni tänään. Juoksin 53 minuuttia sykkeellä 149 bpm. Huomenna on tiedossa karkkia: menen pyöräilemään ja uimaan. Haluan olla jälleen ylpeä. Haluan myös, että voin innostaa muita ja että muut voivat olla minusta ylpeitä. Ylpeys sen muuttumatta kuseksi päässä vaatii nöyryyttä, toivottavasti muistan sen. Jos unohdan, lisään vauhtia ylämäessä ja tajuan, että ylpistely ei ole samaa kuin ylpeänä oleminen.
Akku loppui Mp3-soittimesta, patteri loppui sykemittarin monitorista, kengät löytyivät löytötavaratoimistosta, pipo ja hanskat olivat hukassa, kalsarit missä lie ja elämä sekaisin, mutta minä, perhana vieköön, juoksin. Juoksin toisenkin kierroksen stadionin ympäri ihan piruuttani. Hiki tuli ja paska lähti sielusta. Nyt tulee uni. Huomenna testaan uusia ajolaseja. Hyvää yötä. T: oman elämänsä teräsmies