Ui 2,4 mailia. Pyöräile 112 mailia. Juokse maraton. Ole ylpeä itsestäsi lopun ikääsi. Näin kirjoitti John Collins, triathlonin "isäukkeli". Ihan varmasti. Triathlonhan taisi olla loppujen lopuksi isojen poikien saunassa (jos pojilla oli saunaa Honolulussa) keksimä pullistelulaji. Olen onnellinen, että lyhyempiä matkoja on tarjolla.
Mielestäni voin olla ylpeä itsestäni joka kerta kun treenaan. On ollut aikoja, kun käsittelin pahaa mieltä kokolailla eri tavalla kuin lähtemällä juoksemaan. Haluan olla ylpeä itsestäni aina kun treenaan. Haluan olla ylpeä itsestäni tänään. Juoksin 53 minuuttia sykkeellä 149 bpm. Huomenna on tiedossa karkkia: menen pyöräilemään ja uimaan. Haluan olla jälleen ylpeä. Haluan myös, että voin innostaa muita ja että muut voivat olla minusta ylpeitä. Ylpeys sen muuttumatta kuseksi päässä vaatii nöyryyttä, toivottavasti muistan sen. Jos unohdan, lisään vauhtia ylämäessä ja tajuan, että ylpistely ei ole samaa kuin ylpeänä oleminen.
Akku loppui Mp3-soittimesta, patteri loppui sykemittarin monitorista, kengät löytyivät löytötavaratoimistosta, pipo ja hanskat olivat hukassa, kalsarit missä lie ja elämä sekaisin, mutta minä, perhana vieköön, juoksin. Juoksin toisenkin kierroksen stadionin ympäri ihan piruuttani. Hiki tuli ja paska lähti sielusta. Nyt tulee uni. Huomenna testaan uusia ajolaseja. Hyvää yötä. T: oman elämänsä teräsmies
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti