Osallistuin elämäni ensimmäisiin perusmatkan triathlonkisoihin Vantaa triahtlonissa 2.6.2013. Ajattelin ihan "kokeilla" vähän pidmepää matkaa ennen Joroista. Kokeilu, joo. Jännitin jokseenkin maha krampissa ja mietin pakokeinoja. Tyhmänä tietysti postitin facebookiin pakoaikeeni, jotka torpattiin yksioikoisesti. Startti oli iltapäivällä klo 14:30, 25 minuuttia rantaleijonien eli miesten jälkeen. Uintia pelkäsin ehkä eniten ja juoksu on vähän päiväkohtainen mysteeri, mutta manattu mikä manattu ja maksettukin, niin mukaan vaan.
Paikallahan oli julkimoita, ensimmäisenä heitin huulta Baba lybeckin kanssa. Hän on mun käsivarsi-ja-yläselkäidoli. Ei kai semmoista kroppaa voi ollakaan. Niin vain näin Baban syömässä pullaa ennen starttia! Mikäs siinä, hiilaritankkaus :D Lisää vitsailua kisasta kamumi (hehehee) Baban kanssa pukuhuoneessa, missä kiskottiin helteestä hikoontuneen ja nihkeän ihon päälle märkäpukua: "missähän vaiheessa aallot NNNGGGGHHHH huuhtovat raadot rantaan? " " En tiedä NNNGGHHHHHH kai täällä on raatokeiräily?". Ja totta, Vantaa on keräilyaluetta (ne jotka ymmärtävät vitsin, huutakaa HEP).
Ei muuta kun odotuskarsinaan jatkamaan hikoilua. Hihittelin termille itsekseni, tuli mieleen sikala ja lastauskarsinat. Pyörähdin matalassa vedessä pari kertaa kunnes tuli nimenhuuto, veteen laskeutuminen ja startti summeri pärähti. Lähdin kauhomaan ja pysyin monta minuuttia muiden peesissä. Ekaan poijuun mennessä kukaan ei enää häirinnyt suoritustani ja jatkoin omaa rauhallista tahtiani, ihan hyvältä se tuntui. Takasuoralla kuusijärvessä oli matalia paikkoja ja niissä vesi oli jo tukalan kuumaa kuminaiselle. toivoin että kohdat olisivat pienia ja pääsisin viileämmille vesille pian. Uinti tapahtui kahdessa kierroksessa ja välissä piti käydä kiertämässä ranna kasvava mänty. Mänty siis kierretän. Oi että oli hienoa kuulla tsemppihuutoja yleisöstä! En tarkkaan tiedä kuka siellä oli, mutta nimeäni huudettiin ja se tuntui hyvältä, teki mieli tuulettaa. Toinen uintikierros meni suht koht samaa tahtia kuni ensimmäinen, eli hissun kissun ja sitten T1. Märkkäri pois, kypärä päähän, sukat, kengät ajohanskat, lasit, numero, juomareppu (ei ehkä tässä järjestyksessä) ja menoks. Haukkasin geelin vaihdossa ettei tulisi uupumista.
Pyöräily tapahtui 10km reitillä neljänä kierroksena. Pyyhkäisin ohi edelläni uineesta naisesta ekalla kierroksella ja tulevilla vielä muutamasta. Ekalla kierroksella pyöräilemässä oli vielä miehiä ja yksi, jolla oli kiva takamus (hyvä syy ajaa aerotangoilta, näkymä ei ole hassumpi) ja siinä suomenlippu, epäilen Alexander Stubbia) huikkasi tsempit pyyhältäessää ohi. Toimitsijat reitin varrellakin jaksoivat vielä kannustaa. Tosin kannustus hiipui kierros kierrokselta...
Olin ajanut ihan hyvin, mutta ehkä hieman ottanut rennosti koska vielä olisi tiedossa 10 km juoksua. Se kyllä jännitti. oli kuuma päivä ja helle ei ole ihan minun kelini. Aloitin hiljaa, tosi hiljaa. Jalat eivät halunneet totella varsinkaan tosi jyrkällä sillalla. Juoksu tapahtui 3,3km kierroksina, joita oli 3. Onneksi pusikon varjossa, suorassa auringonpaahteessa olisin läkähtynyt. Eka kierros meni manatessa, että miksi mä edes luulin pystyväni tähän, toisella kierroksella jalat alkoivat toimia ja tunsin olevani vähintään ravihevonen ja kolmas kierros meni enemmän ja vähemmän toisen kierroksen imussa. Reitillä oli jyrkkiä nousuja ja se ei ollut todellakaan mikään helppo (jopa kokeneet triathlonistit sanoivat että raskas reitti) mutta tää tankki ajoi sen läpi. Maalissa ajalla 3:30:22. Alitin 4 tuntia, joka oli mun tavoitteena. en kylläkään olisi ehkä arvannut että noin reilusti. Juoksu, hidasta kun nyt olikin, meni paremmin kuin odotin, pyöräily ja uinti jokseenkin odotusten mukaisesti. Ai että mikä fiilis maaliin tullessa! Olin yhtä hymyä ja tunsin itseni triathlonistiksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti