Joroisten kisa lähestyy vääjäämättä ja treenimoraali on vaihtelevaa. Viime aikoina on ollut ilmassa aika kovaa uupumista, jos tulokset olisivat samassa suhteessa stressitasoon, nii mulla oli a) väitöskirja valmis b) Joroinen helppo nakki. Ja koska näin ei ole, on vika päässä. Turha syyttää kipeitä raajoja. Tähän väliin oli pakko sanoa että ptruu takasin, mietihän tätä juttua. Triathlon on edelleen harrastus ja nykyisessä mielentilassa mistään ei tuu mitään. Eiku akka oikooseksi pariksi päiväksi ja tekipä eetvarttia, voisin oikaasta vielä pari päivää lisää!
Kaipasin kuitenkin endorfiinihumalaa ja suuntasin tänään kauniin aurinkoisena sunnuntaina Malminkartanon täyttömäelle. Uhosin itekseni kiipeäväni ne 6 kertaa ja niin tein. Kolmen kerran jälkeen tuli jano, imasin urheilujuomaa autolta ja jatkoin matkaa. Rappujahan huipulle on 426 Wikipedian mukaan ja kun tämmöistä mursun ja sumopainijan risteytysruhoa raahaa sinne ylös asti noinkin monta kertaa niin, noh, kukin voi miettiä miten paljon meni energiaa siihenkin touhuun.
Hikihän siinä tuli ja eikun uimaan. Klonkswaakkenin nokka kohti Kuusijärveä (samoin kuin n. tsiljoonalla muullakin) ja plumpsis 1500m hissun kissun. En halunnut repiä ja olinkin minuutin hitaampi kuin mitä olin Vantaan triathlonissa, oi voi. Siinä samassa jäin miettimään, että tähänkö on tultu, tulen rannalle treenatakseni. Käännyin selälleni ja kelluin hetken katsellen aurinkoa. Pilivä ei ollut. Uidessa ihailin liplattavaa veden pintaa (ainoa todiste siitä, että oikesti liikuin eteenpäin) eikä sitä ollut hätäpäivää. Pyöräilyn jätin nyt, emme ole Elsan kanssa jutelleet Kison jälkeen, mokoma laiska hökötys! Olisi vaan halunnut jäädä tangolle nuokkumaan...
Kotona oli suklaalevy hedelmäkorissa. Ei ole enää, se on nyt sohvalla. Mutta avaamattomana, teki mieli mansikkarahkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti