Puolimaratooni

Helsinki City run 5.5.2012. Pitkän matkan juoksijaneitsyt the kotletti ilmoittautui mukaan, pääsi tutisevana paikalle ja vähintään yhtä tutisevana maaliin! Siis maaliin ihan itse ja henkikin pihisi vielä. 21 kilometriä on aika pitkä matka ja meno oli tuskallista välillä kovastikin paljon, mutta jatkoin silti.

Alkumatka oli naurettavan helppoa, menin korostuneen hitaasti porukassa, en alkanut ohittelemaan, vaikka välillä tuntui siltä, että pääsen kyllä lujempaakin. Pitelin kuitenkin kevyttä hölkkää. Letka alkoi venyä 7-8km kohdalla ja keskuspuiston pusikkoetapin alkaessa siinä 8km kohdalla, oli jono jo melko pitkä. Vetelin omaa tahtiani. Keskuspuistoetappi oli 4 ja risat kilsaa ja kohtuuraskas, kun se oli hieman tylsä... 10 km kohdalla oli voimissani ja aloin kiihdyttelemään. Seurakaverini Koivusen Jarkko oli puolivälin tienoilla kannustamassa ja se kyllä auttio taas eteenpäin. Juoksu oli rentoa eikä ollut mitään hätää. 13 km kohdalla Pikku-huopalahden etapin koittaessa kiri stoppasi kuin seinään. Jalat väsyivät ja selkä antoi merkkejä kunnon krampista. Tempaisin energiageelin persetaskusta ja taistelin sen kanssa aikani kun se ei auennut! Pienehkön painiottelun jälkeen sain mokoman raastettua hampailla auki ja hetkeksi tuli taas virtaa. Siitä huolimatta Pikku-Huopalahti oli minulle aika vaikea pätkä, tuli kuuma, suu ja huulet kuivuivat ja selkä alkoi krampata. Sitä se teki loppuun asti. En kuitenkaan ajatellut antaa periksi ja kun naaman eteen läpsähti 16km, niin mietin että jo on perhana jos akka ei jaksa juosta 5 km. Ok, kävelin ylämäet, kun jalat vaan pysähtyivät, mutta alamäet (oliko niitä?) laskettelin vapaalla. Tuskaisimpia kilsoja henkisesti oli viimeinen, joka kiersi stadionia. Halusin jo stadikan porteista sissään, mutta viimeisenä kiusauksena on vielä jyrkkä (ok, olen pohjanmaalta, mun mielestäni se oli jyrkkä) ylämäki. Sen kävelin, pirullisessa mielessäni ajattelin tehdä näyttävän entréen ja vetää loppukirin. Voimaa antoi myös hassu ystäväni Kati, joka kannusti stadikan nurkalla! Ihanaa! Kalkkiviivoilla kaksi naista tulivat kameran eteen, mutta maaliin pääsin!! Aika (netto) 2:46:52. Mitali ja banaani kouraan. Aika ei ole mikään superhuippumegahyvä, kaikki ystäväni, jotka olivat juoksemassa päihittivät mut vähintään 10 minuutilla, melki tunnilla parhaat. Onnea kaikille!! Voitin kuitenkin pahimman vastukseni, minut itseni.