Se oli sitten Giro d'Espoo päivä. 111km ja jännitti niin maan vietävästi koko edellisen päivän, että ystäväni varmaan olivat vähintään yhtä hermona, nimittäin minuun kun soittelin ja viestittelin heille. Oli pakko purkaa hermoja vähän. Hain ajanotto chipin ja kilpailunumeron (220) kauhusta tutisten. Paikalla oli vaan superlihaksikkaita pyöräilijöitä ja minä, the porsas. Sain kuitenkin tavarat ja menin kotiin Elsaa pesemään. Se olikin hieno kuurattuna ja öljyttynä. Vain pilotti edelleen vapisi.
Sunnuntai koitti aurinkoisena. Ihana ilma! Pakkasin huolella vararenkaat, energiageelit, urheilujuomat kengät ja kypärän mukaan ja koko komeuden -oikean urheilijan tavoin- autoon ja nokka kohti Espoota. Perillä tarkistin rengaspaineet ja kävin hätä pissalla (niinkuin olin tehnyt koko aamun). Etsin lähtöryhmäni ja asetuin odottamaan. Jännitti niin vietävästi! Lähtö sujui hyvin, käännökset ja ryhmäajo ok kunnes n. 4,25km kohdalla eturengas sanoi PPPPPPSSSSSSSSSSSTTTTTTT ja mössähti. Mitä hemmm.... TAAS!! Tämä oli jo kolmas hyvin lyhyen ajan sisällä, tällä kertaa kesti melkein 5km, jippiajee. Olisin uskonut, että itse vaihtamani olisi jotenkin mennyt vanteen ja päällyskumin väliin lyttyyn, mutta tämä ei ollut itse vaihtamani. Seuraavapa oli kun siinä tien poskessa aloin taas vaihtaa rengasta. Touhujani vahtasi nuori pojankloppi varsin intensiivisesti ja pian koko tyyppi kävi hermoille. Vahtasin takaisin ja kysyin, että mitä asiaa? "Mä vaan kattelen" vastasi kloppi. Kysyin jo tarpeeksi äkäisenä että miltä näyttää, hyvältä kuulemma. Just joo, takkusin kireän päällyskumin ja pumpun kanssa vaikka kuinka kauan, muut olivat menneet jo aikoja sitten. Sain renkaan jotenkuten vaihdettua ja suuntasin takaisin Barona-arenalle. Ne kisat olivat osaltani siinä. Autolla pumppasin isolla pumpulla renkaan täyteen, nostin pumpun autoon (en tässä välissä koskenut pyörään) ja yks kaks PPPPPSSSSSSSSSSTTTTTTT! Etukumi lytyssä. Taisi olla ennätys, kestihän se perästi 4km. Vielä kallis latex-rengas, tosi hyvä. Ok, saatoin kiukuspäissäni survoa sen ihan lyttyynkin vaikka yritin olla tarkka. Onneksi en lähtenyt muiden perään, minne lie menivätkään. Parin auton päässä oli poikansa ajoa odottamassa ollut herrasmies, joka kuuli suhinan ja avusti renkaan vaihdossa. Juttelimme jonkin aikaa pyöristä, hiihdosta, juoksusta, triathlonista ja hajonneista ihmisruumiin osista. Urheilu on niin sosiaalista.
Heitin pikkumininanolenkin Barona arenan ympäri Elsalla, en tohtinut lähteä kauas kun nämä eturenkaat alkavat lyödä naurettavuusennätyksiä. Rengas kesti, menin autolle, soitin pettymyspuheluita ja lähdin kotiin. Navi-gaattori ohjasi mut tietenkin naisten kympin tielle, enkä päässyt kääntymään mistään ja kotimatka kesti varmaan tunnin. Voi että mä kadehdin niitä naisia! Olisi pitänyt valita toinen helluntaitapahtuma.
Nyt kotona turvassa. Voisin mennä juoksemaan tai uimaan, mutta on niin takki tyhjä, että saatan halvaantua tai hukkua. Harmittaa kuin pientä oravaa pakkasella. Vien arkena etukiekon pyörälääkäriin, saavat katsoa vannenauhan ja liimata siihen sellaiset teipit että varmaan pysyy. Ehkä sitten voin alkaa reenata Tour de Helsinkiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti